Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Vihreistä syytetään keskustaa räikeästä pelisääntöjen rikkomisesta – “Teemme kokonaisarviota siitä, mitkä edellytykset tässä on neuvotella ja jatkaa”

Maa- ja metsätalousvaliokunnan tavoin hallituksen rivit hajosivat myös ympäristövaliokunnassa, kun se käsitteli luonnonsuojelulakia.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Keskusta oli mietintövaliokunnassa opposition rinnalla yhdessä oppositiopuolueiden kanssa. Keskusta, kokoomus ja perussuomalaiset äänestivät valiokunnassa hallituksen esityksen muuttamisen puolesta.

– Olemme todella tyrmistyneitä ja pöyristyneitä siitä, että yhdessä pitkään neuvoteltu ja sovittu hallituksen esitys ei kelvannutkaan. Kyllähän tämä nyt vakavaksi vetää hallitusyhteistyön jatkon kannalta, ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Tiina Elo (vihr.) toteaa Demokraatille.

– Kun keskusta on nyt yksipuolisesti irtautunut hallitusyhteistyötä on vaikea nähdä, miten voitaisiin normaaliin tapaan tämän jälkeen jatkaa.

Vihreät on kutsunut tilanteen vuoksi koolle ylimääräisen ryhmäkokouksen.

– Teemme kokonaisarviota siitä, mitkä edellytykset tässä on neuvotella ja jatkaa, Elo toteaa.

HÄN ihmettelee myös kokoomuksen toimintaa luonnonsuojelulain käsittelyssä ja sitä että puolue lähti keskustan kelkkaan.

Lisää aiheesta

– Mikä on kokoomuksen luontopolitiikka, kun valitsivat ympäristövaliokunnassa toimia näin? hän ihmettelee.

Pohditaanko eduskuntaryhmässänne jopa hallituksesta lähtöä?

– Ryhmässä varmasti käymme tätä tilannetta nyt kokonaisuutena läpi. En tässä kohtaa ryhmän puolesta ota kantaa. Kyse on nyt siitä, että keskusta on tosi poikkeuksellisella tavalla rikkonut yhteisiä pelisääntöjä, koska yhdessä neuvoteltu ja kaikkien kuittaama hallituksen esitys muuttuu eduskunnassa yhden hallituspuolueen liittoutuessa opposition kanssa. Tämähän on täysin poikkeuksellista, Elo sanoo.

– Tässä on todella räikeästi rikottu pelisääntöjä. Sen tulisi myös jossain näkyä. Se on koko hallituksen kysymys, miten tällaisen tapauksen jälkeen voidaan edetä, Elo jatkaa.

Koska keskusta on livennyt hallitussovusta luonnonsuojelulaissa, vihreät on vastaavasti jarruttanut lisäbudjetista neuvottelemista ja siinä keskustan toivomaa noin 100 miljoonan euron maatalouspakettia.

Tiina Elo ei ota kantaa maatalouspakettiin.

– Ei tässä ryhmän puolesta voi ottaa kantaa, arvioimme varmasti tilannetta ryhmäkokouksessa.

Keskustan toiminnan myötä luonnonsuojelulaista on nyt poistumassa pari hallituksen yhteisesti sopimaa pykälää.

Elon mukaan niissä oli kyse siitä, että uhanalaisia luontotyyppejä olisi nostettu lain tasolle ja täten selkeytetty nykytilaa. Hän toteaa myös, että vaikka ne eivät lain tasolle tulekaan, luontotyypit on kuitenkin jo määritelty uhanalaisiksi.

SE, että luontotyypit olisi saatu lakiin olisi Elon mukaan myös lisännyt niiden huomioonottamista päätöksenteossa, kuten kaavoituksessa ja maankäytössä.

Kyseessä olisi Elon mukaan olleet kuitenkin pikemminkin informatiiviset pykälät, jotka eivät suoraan tekisi luontotyypeistä suojeltuja.

Elo toteaa, että on on luotu uhkakuvia, että pykälät rajoittaisivat merkittävästi metsätaloutta.

– Nämä pykälät eivät olisi siihen johtaneet. Sen takia keskustan toiminta tuntuu aivan käsittämättömältä. Nämä olivat heidän ministeriensä moneen kertaan kuittaamat pykälät.

Keskusta on vedonnut maanomistajien omaisuudensuojaan vastustaessaan pykäliä. Elon mukaan omaisuudensuoja ei olisi vaarantunut, pykäliä oli tarkennettu perustusvaliokunnan lausunnon jälkeen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE