Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

“Vihreitä maita” on Euroopassa maanantaina enää seitsemän – tässä lista

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL päivitti tänään liikennevalomallinsa matkustajille.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

THL tviittasi uuden mallin, jossa vihreällä merkittynä Euroopan maita on enää seitsemän. Vihreä väri tarkoittaa, että matkustaja voi saapua maasta Suomeen menemättä omaehtoiseen karanteeniin.

THL:n listalla kyseiset seitsemän maata ovat Latvia, Liettua, Puola ja Kypros sekä Liechtenstein, San Marino ja Vatikaani. Lisäksi vihreitä maita ovat muun muassa Australia, Uusi-Seelanti, Etelä-Korea ja Japani.

Vihreiden maiden koronaviruksen ilmaantuvuus saa olla korkeintaan 25 tapausta per 100 000 asukasta kahden viikon ajalta.

Suomeen saa tällä hetkellä matkustaa vapaasti vain maista, joissa on ollut enintään 25 tautitapausta sataatuhatta asukasta kohti kahden viikon aikana.

Raja-arvo on noussut sen yli Viron lisäksi muun muassa Ruotsissa, Norjassa, Islannissa ja Saksassa, joiden kohdalla sisärajaliikenteen valvonnasta luovuttiin vasta viikonloppuna. Maanantaista alkaen niistä saapuville matkailijoille suositellaan 14 vuorokauden omaehtoista karanteenia, jos hallitus niin torstaina päättää.

– Näyttää siltä, että enää muutama eurooppalainen maa on alle sen raja-arvon, sisäministeriön kansliapäällikkö Kirsi Pimiä sanoo.

Pimiän mukaan rajoitukset on välttämätöntä palauttaa, jotta taudin leviäminen saadaan estettyä.

Hallitus teki periaatepäätöksen 25 tartunnan raja-arvosta 11. syyskuuta ja päätöksiä muutetaan viikoittain sen nojalla, mitkä maat sen ylittävät ja mitkä alittavat.

– Oli jo silloin nähtävissä, että luvut olivat selkeästi kasvamassa kaikkialla ja että pitkään eivät varmasti ole poissa nämä sisärajatarkastukset.

Sisäministeriö valmistelee esitystä THL:n maanantaisten lukujen perusteella ja hallitus päättää uusista rajoituksista torstaina.

Uutista päivitetty klo 16.29.

Uutista ja otsikkoa korjattu klo 18.27. “Vihreitä” Euroopan maita on seitsemän eikä neljä, kuten STT aiemmin virheellisesti kirjoitti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE