Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Viiden ekonomistin vinkit: “Finanssipolitiikkaa on tarve kiristää” – tukea yritystukien leikkaamiselle

Valtiovarainministeriön ylijohtaja Mikko Spolander kirjoittaa, että suotuisan suhdanteen myötä syntyvät tulot pitäisi käyttää vahvistamaan julkista taloutta.

Talousasiantuntijat suosittelevat Suomelle tiukkaa finanssipolitiikkaa vallitsevassa taloudellisessa korkeasuhdanteessa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Valtiovarainministeriö julkisti maanantaina viiden talouspolitiikan asiantuntijan arviot Suomen talous- ja työllisyyspolitiikasta.

Yhdistävä piirre asiantuntijoiden arvioissa on, että kaikki viisi ekonomistia suosittelevat Suomelle lähivuosina suhteellisen kireätä finanssipolitiikkaa.

Finanssipolitiikalla tarkoitetaan valtion harjoittamaa talouspolitiikkaa julkisen kulutuksen, julkisten investointien ja niiden rahoituksen osalta.

– Kun talouden elpyminen jatkuu, finanssipolitiikkaa on tarve kiristää. Julkisen talouden suhdanneluonteista tukea kotimaiselle kysynnälle ei talouden nykyisessä tilassa tarvita, ja mahdollisuus varautua julkisen talouden tuleviin haasteisiin on syytä käyttää hyväksi, Suomen Pankin johtokunnan neuvonantaja Lauri Kajanoja kirjoittaa.

– Tarvetta tukea talouden kokonaiskysyntää finanssipolitiikalla ei ole. Suotuisan suhdanteen myötä syntyvät tulot pitäisi käyttää vahvistamaan julkista taloutta, kirjoittaa puolestaan valtiovarainministeriön ylijohtaja Mikko Spolander.

Aalto-yliopiston professorin Sixten Korkmanin mukaan nyt tulisi kiristää finanssipolitiikkaa laaja-alaisella toimenpidekokonaisuudella siten, että samalla kuitenkin suojataan perusturvaa ja lapsiperheitä sekä tehdään panostuksia inhimilliseen pääomaan.

Lisää aiheesta

Yritystuet ovat yleensä markkinatalouden periaatteiden vastaisia.

Keskuskauppakamarin talouspoliittisen neuvonantajan Johnny Åkerholmin mielestä korkeasuhdanne on oikea aika karsia julkisia menoja. Hänen mukaansa leikkauksia voisi tehdä etenkin yritystukiin.

– Mahdolliset lisäpanostukset on syytä kohdistaa talouden kasvupotentiaalia edistäviin toimenpiteisiin. Tämä koskee ennen kaikkea koulutusta ja tutkimusta, Åkerholm kirjoittaa.

Åkerhomin ohella myös Korkman ottaa muistiossaan kantaa yritystukien leikkaamisen puolesta, sillä hänen mukaansa yritystuet ovat yleensä markkinatalouden periaatteiden vastaisia ja kansantaloudellisesti tehottomia.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkimusjohtajan Niku Määttäsen mukaan Suomen pitäisi pitkällä aikavälillä pyrkiä nykyistä vastasyklisempään finanssipolitiikkaan, esimerkiksi ohjaamalla julkisia investointeja nykyistä aktiivisemmin.

– Esimerkiksi julkisten rakennusinvestointien paremmalla ajoittamisella voitaisiin tasata rakennussektorin voimakkaita suhdannevaihteluita, Määttänen kirjoittaa.

Kajanoja, Korkman, Määttänen, Spolander ja Åkerholm laativat talouden ja työllisyyden nykytilaa sekä tulevaisuutta käsittelevät muistiot valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok.) pyynnöstä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE