Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Viimeistään tämän tutkimuksen pitäisi herätellä” — Demariedustaja: Tästä miljardilaskusta ei liikaa puhuta

SDP:n kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen vaatii, että kilpailukyvystä puhuttaessa keskityttäisiin aikaisempaa enemmän työhyvinvoinnin panostamiseen.

Mäkisalo-Ropposen mielestä on erikoista, että keskustelu kilpailukyvystä pyörii Suomessa ainoastaan työn hinnan ympärillä.

 ─ Tuore Tekemättömän työn vuosikatsaus 2016 –tutkimus osoittaa, että työntekijöiden sairauspoissaolot ja työkyvyttömyys aiheuttivat viime vuonna yrityksille ja kunnille jopa miljardin euron laskun. Viimeistään tämän tutkimuksen pitäisi herätellä päättäjiä kiinnittämään aikaisempaa enemmän huomiota toimenpiteisiin, jotka lisäävät työhyvinvointia. Panostus työhyvinvointiin on myös panostus työn tuottavuuteen, Mäkisalo-Ropponen kiteyttää.

Mäkisalo-Ropponen muistuttaa, että sairaspoissaoloja, tapaturmia ja työkyvyttömyyttä ei voida kokonaan poistaa, mutta työolosuhteiden ja työhyvinvoinnin parantamisella sekä ongelmiin ja epäkohtiin varhaisella puuttumisella niitä voidaan vähentää merkittävästi. Kyse on samalla myös koko yhteiskunnan kannalta isosta säästöstä.

─ Suomi hukkaa vuosittain miljardeja euroja pahoinvointia aiheuttaviin työympäristöihin. Mikäli tästä ongelmasta korjataan edes osa, saadaan kilpailukykyä parannettua nykyisen hallituksen kilpailukykyesityksiä paljon tehokkaammin. Toivon, että hallitus omalta osaltaan lopettaisi puheet palkanalennuksista ja ryhtyisi toimiin työelämän laadun ja työhyvinvoinnin parantamiseksi, Mäkisalo-Ropponen esittää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE