Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Viking Grace ajoi omin avuin telakalle, varaosia ei löydy Suomesta

LEHTIKUVA / NICLAS NORDLUND

Viking Linen karille ajanut Viking Grace -matkustajalautta saapui Naantaliin korjaustelakalle tiistaiaamuna.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Alus ajoi Ahvenanmaalta Turkuun ja sieltä Naantaliin omin moottorein.

Viking Linen tiedotusjohtajan Johanna Boijer-Svahnströmin mukaan yhtiö saa keskiviikkona tietää, miten kauan alus on poissa käytöstä.

– Ennakkotietojen mukaan vauriot ovat pienemmät kuin mitä pelkäsimme. Aluksen oli tarkoitus päästä ensi vuoden syyskuussa huoltoon telakalle, joten teemme sille samalla luultavasti normaaleja telakointitöitä, Boijer-Svahnström kertoi STT:lle.

– Joudumme tilaamaan varaosia ulkomailta, joten asiat selviävät niidenkin toimituksen mukaisesti.

Grace ajoi karille tuulisessa säässä lauantaina iltapäivällä Maarianhaminan edustalla. Aluksella oli reilut 330 matkustajaa ja lähes sata miehistön jäsentä. Kukaan ei tiettävästi loukkaantunut onnettomuudessa.

Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) kertoi tekevänsä näillä näkymin päätöksen karilleajon onnettomuustutkinnasta keskiviikkona.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE