Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ville Taviolta vastaus arvosteluun: ”Vihervasemmisto-oppositiota harmittaa”

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio (ps.) kommentoi tänään eduskunnassa toimintaansa tapauksessa, jossa Suomi jättäytyi pois Ukrainan jälleenrakentamiseen liittyvästä tasa-arvoliittoumasta.

Demokraatti

Demokraatti

Muun muassa presidentti Alexander Stubb on arvostellut Tavion toimintaa. Tavio sanoo nyt, että tieto ei kulkenut etukäteen presidentille, koska kyse ei ollut varsinaisesta tehdystä päätöksestä vaan päättämättä tai liittymättä jättämisestä.

– Ehkä näissä ei ole niin laajasti tiedoteltu silloin, jos Suomi ei mene johonkin mukaan, kun sitten taas, kun Suomi menee johonkin mukaan, niin tiedotetaan aktiivisesti.

Tavion mukaan hänen päätöksensä liittymättä jättämisestä on ollut hallitusohjelman mukainen ja perusteltu. Hän ei ole pyörtämässä päätöstään.

– Hallitusohjelmassa hyvin selkeästi on mainittu kehityspolitiikan painopisteeksi naiset, tytöt, koulutus ja ilmasto.

Hallitus voi kuitenkin yhdessä päättää toisinkin, Tavio sentään myöntää.

Tavion mukaan ”vihervasemmisto-oppositiota” harmittaa se, että hallitus eikä ministeri ole heidän mielensä mukainen.

– Minun mielestäni sisäpolitiikkaa ei pitäisi tehdä ulkopolitiikan varjolla, varsinkaan Ukraina-kysymyksessä. Suomi on suuri Ukrainan tukija.

HALLITUKSEN sisäisestä tilanteesta asiassa Tavio sanoo, että olisi hyvä, ettei juostaisi klikkiotsikoiden perässä ulkopolitiikassa. Tiedonkulusta hallitus käy Tavion mukaan keskenään keskustelua.

Itseensä kohdistuvaa mahdollista epäluottamusäänestystä Tavio kommentoi sanomalla, että oppositio ei ole kertonut hänelle, millaisia ”sateenkaarihankkeita” se haluaisi Ukrainaan.

– Itse olen nähnyt niin, että pidän keskeisimpänä sitä, että annamme aseapua ja sitten tuemme kotirintamalla niitä heikoimmassa asemassa olevia: naiset, lapset, vanhukset, vammaiset.

– En ole täysin ottanut kiinni siitä, mitä tämä sateenkaarituki on, mitä oppositio sinne sitten peräänkuuluttaa.

Tavio sanoo oppineensa nyt sen, että pienistä asioista tehdään isoja, kun niillä tehdään oppositiopolitiikkaa.

– Ja senkin tietysti poliitikkona hyväksyn, mutta ulkopolitiikassa olisin aika tarkkana, ettei sekoitettaisi ja annettaisi väärää mielikuvaa Suomen tuesta Ukrainaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE