Talous
15.9.2016 11:27 ・ Päivitetty: 15.9.2016 11:27
VM povaa prosentin talouskasvua
Suomen bruttokansantuote (bkt) kasvaa tänä vuonna 1,1 prosenttia ja ensi vuonna 0,9 prosenttia, sanoo valtiovarainministeriö (VM) talousennusteessaan. Vuoden 2018 talouskasvuksi ministeriö ennakoi taas 1,1 prosenttia.
Ministeriö arvioi samalla työllisyyden lisääntyvän ja työttömyyden vähenevän. Työllisyysasteen VM ennakoi kasvavan ensi vuonna 68,8 prosenttiin ja vuonna 2018 69,3 prosenttiin.
Samalla julkisen velan osuus bruttokansantuotteesta kasvaa. Ensi vuonna velkaa julkisyhteisöillä on 65,8 prosenttia bruttokansantuotteen kokoon verrattuna.
Kilpailukykysopimuksen VM sanoo alentavan työn teettämisen kustannuksia ja palkansaajien verotusta.
Britannian ero EU-alueesta puolestaan lisää epävarmuutta maailmantaloudessa ja heijastuu Suomessa vientikysynnän vähenemisenä.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
11.9.2016 08:31
Hallituksen outo logiikka hämmentää — ”Pyrkii lisäämään kasvua ja työllisyyttä talouskasvun edellytyksistä leikkaamalla”
Politiikka
24.8.2016 13:36
”VM ajattelee voivansa lyödä” – jälleen paljastui uusia lisäsäästöjä koulutukseen
Talous
22.6.2016 07:38
Valtiovarainministeriö povaa 1,4 prosentin talouskasvua – kotimainen kysyntä kasvun veturina
Talous
31.3.2016 07:00
PT ennustaa bkt:n kasvua – kilpailukykysopimuksesta toivotaan lisää nostetta