Päätoimittajalta

Voiko feministipuhe mennä överiksi?

Tulin mukaan sosialidemokraattiseen liikkeeseen vuonna 2012 kuntavaalien alla. Innostus oli valtava, kun sain pukea punaiset ajatukset päälleni ja puhua ihmisten kanssa oikeudenmukaisuudesta, solidaarisuudesta ja vapaudesta puoluetunnukset päälläni. Olin ylpeä sosialidemokraatti.

Kuntavaalien jälkeen tulin valituksi Oulun kunnallisjärjestön puheenjohtajaksi. Ilmeisesti liikkeessämme on niin huutava pula uusista tekijöistä, että untuvikot nuijitaan johtopaikoille pikavauhtia. En liene ainoa tätä laatua.

Aika pian puolueen ”kantakirjademarit” alkoivat kysellä poliittisten ajatusteni perään. Kuulin jopa legendaarisen kysymyksen: ”Minkä sortin sosialisti oikein olet?” Vastasin silmät innosta palaten, että olen ”kultaisen säännön sosialisti.” Kaiken poliittisen päätöksenteon ja puoluetoiminnan pohjana tulisi olla Jeesuksen sanat Matteuksen evankeliumista: ”Kaiken, minkä tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää te heille.”

Kun olen sukeltanut syvemmälle demariperheeseen, myös puoluepolitiikan realiteetit ovat iskeneet tajuntaani entistä voimallisemmin. Joskus tunne siitä, että toveri on toisen pahin vihollinen, on valitettavasti todellisuutta. Kukaan ei lyö toista demaria voimallisemmin kuin toinen demari. Se on myös pelottavan yleistä.

Tiesin, että olin sanonut jotain peruuttamattoman typerää.

Muistan, kun Rion olympialaisten yhteydessä murjaisin puolueväen kokouksessa kunnon sovinistisen vitsin. Kukaan ei nauranut. Tiesin, että olin sanonut jotain peruuttamattoman typerää. Olin sohaissut liikkeemme suureen tabuun.

Antti Rinne päästi suustaan viikko sitten SDP:n kesäkokouksessa väärän sanan. Puhe synnytystalkoista sai liikkeemme feministit takajaloilleen. Palaute sosiaalisessa mediassa oli niin murskaava, että Rinne joutui pahoittelemaan sanavalintaa nöyrästi. Vaikka aito huoli Suomen syntyvyyden laskusta sai ansaittua huomiota, Rinne lynkattiin näyttävästi varsinkin omiemme taholta. Mietin, että jos liikkeemme taitavat sanankäyttäjät ruoskisivat yhtä ankarasti hallituksen epäoikeudenmukaisia toimia, SDP:n gallup-lukemat huitelisivat ihan eri tasolla.

Feministien kritiikissä Antti Rinteen viestintää kohtaan on paljon oikeutettua. Silti en liene ainoa, jonka mukaan osa kritiikistä meni överiksi. Kun europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari vertasi Rinteen sanomaa kolmannen valtakunnan toimintaan, ei kohtuudesta voida enää puhua.

Pyydän, että kultaisen säännön etiikka toimisi tässäkin asiassa.

Myös sosialidemokraattisen feministiverkoston DemFemin lausunto Facebook-sivuillaan meni aggressiossaan kiusaamisen puolelle. Sivustolla oli listattu peräti yksitoista kohtaa, joissa ”synnytystalkoot”-termin käyttö täytti rakenteellisen syrjinnän kriteerit.

Lausunnon viimeinen kohta kiteyttää hyvin tyylilajin: ”On ongelmallista, että keski-ikäinen valkoinen mies kokee oikeudekseen kehottaa ja ”maan isänä sivistää” kansaa 1950-luvun hengessä ikään kuin uhrautumaan isänmaan puolesta. On ylipäätänsä ongelmallista, että keski-ikäinen mies (oletettavasti ilman kohtua) linjaa poliittisesti kohdullisten asemasta ja velvollisuuksista.”

DemFemin lausuntoa lukiessa tulee vahvasti mieleen, että nyt ammutaan singolla kärpästä.

Tasa-arvon edistäminen on minulle ja monelle muulle sosialidemokraattiselle miehelle sydämen asia. Joskus vuosisataisen rakenteellisen sukupuolisyrjinnän vuoksi emme vielä ole oppineet ottamaan jokaisessa sananvalinnassa tai tilantessa huomioon tasa-arvonäkökulmaa. Pyydän, että kultaisen säännön etiikka toimisi tässäkin asiassa. Hyvää asiaa voi edistää lempeäm­minkin.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat