Näin Suomen entinen Moskovan-suurlähettiläs René Nyberg arvioi Venäjällä jatkosodan aikaisista tapahtumista aloitettua rikostutkintaa.

Nyberg toimi suurlähettiläänä Moskovassa vuosina 2000–2004, ja oli myöhemmin suomalaisyritysten idänkauppaa tukevan East Officen ensimmäinen toimitusjohtaja.

Hän kertoo edelleen seuraavansa Venäjän tapahtumia, mukaan lukien television keskuskanavan iltauutisia. Ne ovat maassa tärkeä instituutio ja valtion ohjauksessa.

– Niin kauan kuin asia on paikallinen, se on oma tapauksensa. Jos se nostetaan valtakunnalliseksi asiaksi television iltauutisiin, silloin se on vakava asia, Nyberg sanoo.

Venäjän federaation tutkintakomitea kertoi aiemmin tässä kuussa, että se ryhtyy selvittämään suomalaisten leirien toimintaa jatkosodan ajalta Itä-Karjalassa. Leireiltä tutkitaan sotavankeihin ja siviiliväestöön kohdistunutta joukkotuhontaa. Surmaamisen perusteeksi mainitaan etnisyys, jolloin rikosnimikkeenä olisi kansanmurha.

Rikostutkinnan käynnistäminen ei itsessään kerro, että Venäjän suhtautuminen Suomeen on muuttunut, Nyberg arvioi. Hän ei usko, että Suomea vastaan ainakaan nyt käynnistettäisiin samanlaista informaatiokampanjaa kuin on nähty esimerkiksi Puolaa tai Baltian maita vastaan.

Nyberg silti huomauttaa, että vaikka Suomea kohtaan ei kohdistu aggressiivisia tunteita, sillä ei ole erikoisasemaa Venäjällä.

– Tarvitsemme aikaa nähdäksemme, kuinka vakavaa tämä on. Vielä ei pitäisi menettää hermoja, vaikka tämä on tietenkin epämiellyttävää.

Suomella oli jatkosodan aikana valloittamassaan Itä-Karjalassa leirejä niin sotavangeille kuin venäläistaustaiselle siviiliväestölle. Siviilejä kerättiin leireille osana Suur-Suomi-aatetta. Päämääränä olivat laajamittaiset väestösiirrot voittoisaksi toivotun sodan jälkeen, kertoo Kansallisarkiston pääjohtaja Jussi Nuorteva.

– Missään vaiheessa suomalaiset eivät pyrkineet tuhoamaan näitä ihmisiä, sanoo Nuorteva, joka on itsekin tutkinut Itä-Karjalan suomalaista sotilashallintoa.

Suomalaiset ovat itse tutkineet niin leirejä kuin niiden oloja kattavasti. Niitä käsitteli esimerkiksi tutkimushanke Suomi, sotavangit ja ihmisluovutukset 1939–1955, jonka Kansallisarkisto järjesti 2000-luvulla. Sen pohjalta leireille kuolleista on koottu henkilö henkilöltä tietokanta verkkoon.

Leireillä oli sodan eri vaiheissa kaiken kaikkiaan arvioiden mukaan yli 64 000 sotavankia ja noin 30 000 siviiliä. Sotavankeja kuoli noin 19 000, siviilejä 4 060.

Olot olivat huonot ja kuolleisuus korkea, mutta tietoisesta tuhoamisesta ei voi Nuortevan mukaan puhua. Eniten sotavankeja kuoli ensimmäisenä sotatalvena, sillä antautuneiden sotilaiden määrä ylitti moninkertaisesti suomalaisten odotukset.

– Kun talviaika tuli, ruokahuolto ei yksinkertaisesti toiminut. Suurin osa kuolleista menehtyi nälkään. Kuolleisuus parani kesän 1942 kesän jälkeen, kun tulivat uudet sadot.

Kaikkein hämmästyttävimpänä Nuorteva pitää tutkimuskomitean väitettä, jonka mukaan yli 7 000 sotavankia tapettiin kaasukammioissa, elävältä hautaamalla tai ampumalla. Samoilla linjoilla on Kansallisarkiston tutkimushanketta johtanut dosentti Lars Westerlund.

– Tämä on hyvin epämääräinen väite. Leireillä ammuttiin 1 019 sotavankia lähinnä järjestyksenpidon yhteydessä, Westerlund sanoo.

Venäläiskomission esittämä luku siviiliuhrien määrästä on kaksinkertainen suomalaistietoihin verrattuna, vähintään 8 000. Westerlund spekuloi, että lukuun voidaan päätyä, jos mukaan lasketaan sodan jaloista karkuun lähteneet evakot. Kyse ei kuitenkaan olisi enää leireillä tapahtuneesta tietoisesta surmaamisesta.

– Suurehko määrä heistä menehtyi pakomatkallaan tai myöhemmin. Evakoita lienee kuollut enemmän kuin leiriläisiä.

Sen pahemmin Suomessa kuin Neuvostoliitossa ei ole vuosikymmenien saatossa noussut esille tuloksia syytteessä mainituista kuolinmääristä tai -tavoista, tai etnisestä puhdistuksesta. Jussi Nuortevan mukaan väitteet eivät kuvasta yleistä tutkijanäkemystä Venäjällä.

– Myöskään valvontakomissio ei väittänyt mitään tällaista, mitä tämä uusi komitea nostaa esiin, Nuorteva sanoo.

Jatkosodan jälkeen Suomi tutki ja järjesti oikeudenkäynnin sotarikoksista sadoille kansalaisilleen. Tähän velvoitti syksyllä 1944 solmittu välirauhansopimus Neuvostoliiton kanssa.

Kuten monissa maissa, toisen maailmansodan muisto on Venäjällä arvossaan. Venäjällä muistelu keskittyy Neuvostoliiton ja Saksan väliseen taistoon vuosina 1941–1945, jota nimitetään suureksi isänmaalliseksi sodaksi.

René Nyberg kuvailee siinä saavutettua voittoa historiallisesti merkittäväksi teoksi, joka on nostettu Venäjällä maan tärkeimmäksi saavutukseksi.

– Voiton ympärille on rakennettu kultti, jonka ympärille tuodaan lisää ja lisää aineistoa, Nyberg sanoo.

Myös Jussi Nuorteva arvioi, että tuore rikostutkinta liittyy ainakin tässä vaiheessa toisen maailmansodan myyttiin ja suuntautuu Venäjän sisäiseen keskusteluun. Venäjällä Saksan antautumisen vuosipäivää juhlistetaan näyttävästi vuosittain 9. toukokuuta. Tänä vuonna sen alla on nähty erityiskampanjoita, joilla halutaan muistuttaa kansalaisia raskaista uhreista.

– Kun sodan päättymisestä tulee tänä vuonna kuluneeksi 75 vuotta, koko ajan tuodaan esille kärsimyksiä, mitä Venäjä koki miehittäjävaltioiden toimesta, Nuorteva sanoo.

Tänä vuonna perinteistä voitonpäivän paraatia on lykätty koronavirusepidemian vuoksi. Merkkivuoden vuoksi erityisen näyttäväksi uumoiltu paraati on tarkoitus järjestää myöhemmin.
STT–Ilkka Hemmilä