Politiikka
30.4.2024 11:29 ・ Päivitetty: 30.4.2024 11:29
Vornanen Karjalaiselle ja Savon Sanomille: Aseenkantolupa myönnettiin poliisityön ja itsensä suojaamisen perusteella
Kansanedustaja Timo Vornanen (ps.) kertoo Karjalaiselle ja Savon Sanomille, että hän on saanut kantoluvan aseelleen aikaisemman poliisityönsä ja itsensä suojaamisen perusteella. Vornasen mukaan kantolupa antaa luvan aseen kantamiseen myös julkisilla paikoilla.
Vornasen mukaan kantoluvalle on ollut asianmukaiset ja erittäin vahvat perusteet. Vornasella oli hallussaan taskuase, kun poliisi otti hänet kiinni.
Lehdille lähettämässään tiedotteessa Vornanen ei kiistä viime perjantain tapahtumia, joihin hänen on kerrottu olleen osallisena. Vornanen sanoo, ettei hän kommentoi asiaa laajasti, koska poliisin esitutkinta on yhä kesken.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.