Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

VR: Tukilakkojen toteutuessa rautateiden tavaraliikenne seisahtuu täysin

Rautateiden tavaraliikenne on käytännössä pysähdyksissä puolitoista vuorokautta, jos tavaraliikenteeseen kohdistuvat tukilakot toteutuvat suunnitellusti, VR:stä kerrotaan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

VR:n liikennejohtajan Nina Mähösen mukaan julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n ja Rautatiealan Unioni RAUn tukitoimet aiheuttavat huomisesta aamusta alkaen merkittävää haittaa rautateiden tavaraliikenteelle.

JHL:n tukilakon on määrä alkaa tavaraliikenteen ratapihoilla huomenna aamulla ja päättyä saman päivän iltana. Keskiviikkona tukilakossa ovat puolestaan JHL:n kunnossapitäjät. Rautatiealan Unionin saarto pysäyttää tavaraliikenteen turvaamisen ja ohjauksen huomisillasta alkaen 24 tunnin ajaksi. Henkilöliikenne jatkuu normaalisti.

VR:n Mähönen kertoo, että raiteilla liikkuu paljon Suomen raskaan teollisuuden tuotteita ja raaka-aineita. Hänen mukaansa tukilakkojen vuoksi tavaraliikenteessä voi olla poikkeuksia vielä useampana päivänä sen jälkeen, kun ilmoitetut tukilakot päättyvät.

– Teemme toki kaikkemme, jotta vaikutukset minimoidaan ja pystytään mahdollisimman nopeasti käynnistämään se liikenne, mutta totta kai siinä tulee jonkin verran heijastusvaikutuksia seuraaville päiville, Mähönen sanoi STT:lle maanantaina iltapäivällä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE