Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

VR:n ilmoitus kaukojunaliikenteen perumisesta yllätti – Ovaska odottaa valiokunnalle selvitystä

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Poikkeustiedote Helsingin rautatieaseman aikataulunäytöllä tiistaina 13. helmikuuta.

Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Jouni Ovaska (kesk.) kuvailee VR:n ilmoitusta kaukojunavuorojen perumisesta yllättäväksi ja hätkähdyttäväksi.

Demokraatti

Demokraatti

– On ihmisten liikkumisen ja talouden pyörien pyörimisen kannalta tärkeää, että junaliikenne saadaan mahdollisimman pian turvallisesti jatkumaan, Ovaska sanoo tiedotteessa.

Ovaska odottaa eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan saavan liikenne- ja viestintäministeriöltä ja Väylävirastolta selvityksen siitä, miten näin on päässyt käymään.

– Tapaus osoittaa osaltaan tarpeen käyttää rajallisia veroeuroja ensisijaisesti nykyisten ratojen, teiden ja muiden väylien kunnosta huolehtimiseen, Ovaska sanoo.

Väylävirasto on jo kertonut STT:lle, että ratavaurio, jonka takia junien kaukoliikenne keskeytettiin, on todennäköisesti löytynyt. Päätöksen kaukoliikenteen käynnistämisestä tekee VR.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE