Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

VTV palaisi budjettikehyksiin jo ensi vuonna – haluaa myös lisätalousarviot kehyssäännön piiriin

LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
VTV:n vt. pääjohtaja Matti Okko luovutti Valtiontalouden tarkastusviraston vuosikertomuksen eduskunnan puhemiehelle Anu Vehviläiselle (kesk.) eduskunnassa tänään.

Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) mukaan valtion elvytys- ja tukitoimet ovat olleet tärkeä talouden turvaaja ja huoltovarmuus on toiminut poikkeusoloissa. Koronatilanteen perusteella myönnetyt yritystuet sen sijaan eivät kohdentuneet erityisen hyvin, VTV:n tiedotteessa sanotaan.

Demokraatti

Demokraatti

VTV on julkaissut vuosikertomuksensa, joka kokoaa yhteen keskeisimmät huomiot valtiontaloudesta ja -hallinnosta.

Poikkeukselliset menettelyt valtion taloudenpidossa ovat olleet perusteltuja, mutta VTV katsoo, että menokehysten noudattamiseen tulisi palata täysimääräisesti ja myös kehysjärjestelmää tulisi kehittää. VTV:n mukaan myös esimerkiksi lisätalousarviot tulisi sisällyttää kehyssäännön piiriin ja myös valtion tulojen huomioimista kehystarkastelussa arvioida.

Osana kevään puoliväliriihen ratkaisuja hallitus on päättänyt korottaa vaalikauden kehystä vuosille 2022–2023. Kehystä korotetaan 900 miljoonaa euroa vuodelle 2022 ja 500 miljoonaa euroa vuodelle 2023.

“Kehyksen noudattamiseen olisi hyvä palata mahdollisimman nopeasti”, vuosikertomuksessa lukee.

VTV:n pääjohtajan sijainen Matti Okko vahvistaa Demokraatille, että mahdollisimman nopea paluu koskee VTV:n mukaan jo ensi vuotta 2022.

VTV:n tarkastuksen mukaan koronan perusteella myönnetyt tuet eivät kohdentuneet yritysten talousvaikeuksien kannalta erityisen hyvin. Tarkastus julkaistaan kokonaisuudessaan 28. lokakuuta. Varsinkin talouskriisin alussa kehittämistukien tarvetta ei avustuspäätöksiä valmisteltaessa arvioitu asianmukaisesti eikä hakijoita kohdeltu tasapuolisesti.

Yritysten kustannustukea ehdittiin valmistella pidempään ja se kohdentui paremmin.

– Yritystukien poikkeusjärjestelyistä tulisi luopua talousnäkymien parantuessa pandemiatilanteesta huolimatta. Myös muiden yritystukien tarkoituksenmukaisuus kaipaa enemmän kriittistä tarkastelua, VTV:n pääjohtajan sijainen Matti Okko toteaa tiedotteessa.

Vuosikertomusjaksolla VTV on tarkastanut useita laajoja hallinnollisia uudistuksia, joiden onnistumista hankaloittavat kiire ja toimeenpanon vaikea hallinta. Myös tietojärjestelmien uudistamiseen liittyy usein ongelmia. Toisinaan uudistusta käynnistettäessä ei ole tarpeeksi selkeää käsitystä niistä ongelmista, joihin uudistuksella pyritään puuttumaan.

Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa vuosittain syyskuussa kertomuksen toiminnastaan eduskunnalle. Vuosikertomuksen pohjalta tarkastusvaliokunta voi esittää havaintoja valtiontalouden hoidosta eduskunnan kannanottoa varten.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE