Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Vuoden valtuutettu

Vuoden valtuutettu -finalisti Kristian Parviainen: ”Muutoksia saa aikaan, kunhan osaa perustella ja jaksaa tehdä töitä sen eteen”

50-vuotias Kristian Parviainen Siuntiosta on finalisti Demokraatin ja SDP:n Vuoden valtuutettu 2021 -kilpailussa.

Anna-Liisa Blomberg

Demokraatti

Vuoden valtuutettu 2021

  • Demokraatin ja SDP:n kilpailussa etsitään aktiivista, yhteishenkeä luovaa, yhteistyökykyistä, kuntalaisia kuuntelevaa ja innostavaa SDP:n kunnan- tai kaupunginvaltuutettua
  • Kilpailun viisi finalistia esitellään Demokraatissa
  • Voittaja valitaan kaikille avoimella äänestyksellä
  • Äänestys alkaa vasta, kun viimeinen finalisti on esitelty
  • Vuoden valtuutettu 2021 palkitaan komealla tittelillä sekä tuhannen euron matkalahjakortilla ja hänestä tehdään pitkä henkilöhaastattelu Demokraattiin

Kristian Parviainen on toiminut Siuntiossa SDP:n kunnanvaltuutettuna vuodesta 2008. Hän toimii muun muassa Siuntion kunnanhallituksen 2.varapuheenjohtajana ja Uudenmaan maakuntavaltuutettuna. Hän työskentelee vuorotyöjohtajana kaapelitehtaalla.

Miksi lähdit kuntapolitiikkaan – millaisiin asioihin haluat vaikuttaa?

”Minulla oli niin naiivi ajatus, että halusin vain edistää urheilua ja liikuntaa. Olin toiminut jalkapallovalmentajana, harrastanut pyöräilyä ja suunnistusta, joten urheilu oli lähellä sydäntä. Kun muutin Kirkkonummelta Siuntioon, valmentaminen jäi. Ajattelin, että kun nyt on aikaa, täytän sen lähtemällä politiikkaan.”

”Nyt haluan vaikuttaa oikeastaan kaikkeen, mikä liittyy kuntaan. Ihmisillä on joka asiasta eri näkemyksiä, eikä aina ole yhtä ja oikeaa. Matkan varrella olen kasvanut siihen, että haluan auttaa ihmisiä näkemään niitä eri näkemyksiä. Haluan puuttua ongelmakohtiin – että saataisiin jokin asia toimimaan kunnassa paremmin niin, että se on kaikkien kannalta paremmin.”

Mikä asia paikkakunnallasi täytyy saada kuntoon?

”Junayhteydet. Siuntio kuuluu HSL-yhtymään, mutta junayhteytemme ovat aika heikot. Viikonloppuisin ei kulje junia ollenkaan, ja se rajoittaa kuntakeskuksemme kasvua kovasti. Nyt meiltä katoavat nuoret. He lähtevät opiskelemaan ja töihin muualle, kun täällä ei ole asuntoja ja liikenneyhteydet ovat huonot.”

”Aseman parannustöihin on budjetoitu rahaa ensi vuodelle, mutta aika paljon on valtiosta kiinni. Pienenä kuntana joudumme anomaan, että isommat auttaisi. Sillä kuitenkin saataisiin pääkaupunkiseudun metropolialueen painetta vähän purettua, kun ympärilläkin olisi aluetta, jota voisi kehittää.”

Miten ihmiset saadaan innostumaan paikallisesta päätöksenteosta?

”Sillä, että kertoo niistä omista pienistä jutuista, joita on ajanut. Ihmiset lähtevät kyllä mukaan, kun he huomaavat, että muutoksia saa aikaan, kunhan osaa perustella ja jaksaa tehdä töitä sen eteen. Kuntalaiset tuovat esiin ongelmia sosiaalisen median keskustelupalstoilla ja joskus tulee kysymyksiä ja toiveita myös esimerkiksi Whatsappilla. Sanon aina, että otan selvää. Tämä on muuttunut aika paljon. Joskus joku vielä kaupoilla pysäyttää, enemmän tulee somen kautta. Olisi tärkeää, että me demarit jaksaisimme sitkeästi niillä somen palstoilla kertoa, miten asiat todellisuudessa menevät. Silloin saa ymmärrystä ja ihmiset arvostavat sitä, että joku jaksaa vääntää rautalangasta.”

”Kristian vie aina lupaamansa asiat eteenpäin.”

Kristian Parviaista Vuoden valtuutettu 2021 -kilpailuun esitti hänen valtuustokollegansa Arja Alho (sd.). Hän kuvailee kilpailuraadille lähettämässään esittelyssä Parviaista paneutuvaksi, asiansa osaavaksi ja aatteelliseksi sosialidemokraatiksi. Parviainen on Alhon mukaan intohimoinen pyöräilijä, jolla on tietoa, taitoa ja kykyä hoitaa yhteisiä asioita.

Alho kertoo, että Parviaisen aloitteesta Siuntioon on perustettu kulttuuripalkinto, selvitetty liikuntamahdollisuuksien parantamista, puolustettu julkisia palveluja ja ylipäätään kehitetty Siuntiota. Parviainen ottaa asioista aina selvää, Alho kertoo.

”Hän ottaa tarvittaessa yhteyttä myös viranomaisiin asioiden selvittämiseksi. Kristian on henkilönä helposti lähestyttävä ja luotettava. Siksi niin kuntalaiset kuin muut kuntapäättäjät arvostavat häntä. Kristian vie aina lupaamansa asiat eteenpäin.”

Arja Alho kertoo myös luottamuksesta, jota Kristian Parviainen on saanut kaksikielisessä Siuntiossa sekä työpaikallaan kaapelitehtaalla. Ensin mainitusta kertoo Parviaisen valinta osuuskauppa Varuboden–Oslan edustajistoon. Työpaikaltaan Parviainen taas tuo tarpeellista tietoa siuntiolaisille päättäjille – tehtaan väen terveisiä ja näkemyksiä eri asioista.

”Vaikka Kristian tekee pitkiä vuoroja, aikaa on riittänyt aina myös yhteisille asioille. Kun me muut menemme kokousten jälkeen nukkumaan, Kristian lähtee yövuoroon. Kun vaalijulisteet on levitettävä, Kristian tekee sen. Kun yhdistyksen paperitöitä on tehtävä, Kristian tekee senkin”, Alho kuvailee.

Keskustelijana Kristian Parviainen on Arja Alhon mukaan aktiivinen.

”Hän kirjoittaa US-blogia ja päivittää FB-sivujaan suurella sydämellä. Koirien kanssa tehdään äijäjuttuja. Mukaan mahtuu aina luontevalla tavalla poliittista arvomaailmaa ja arviota aikamme ilmiöistä.”

Kristian Parviainen on syntynyt Ruotsissa, ja hän seuraa Alhon mukaan tarkoin sikäläistä keskustelua ja ruotsalaisten kokemuksia kuntapalvelujen kehittämisestä. Naapurimaan asioiden seuraaminen on poikinut muutakin iloa Parviaisen tunteville, Alho kertoo:

”Ilman Kristiania tuskin tietäisimme Vaxjö Lakersin jääkiekkomenestyksestä!”

Seuraavaksi Vuoden valtuutettu -kilpailun finalisteista esittelyvuorossa on turkulainen Piia Elo 10.joulukuuta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE