Ulkomaat
3.5.2024 15:12 ・ Päivitetty: 3.5.2024 15:25
WSJ: Israel antanut Hamasille viikon aikaa hyväksyä aselepo – uhkaa hyökkäyksellä Rafahiin
Yhdysvaltalaisen Wall Street Journal -lehden mukaan Israel on antanut Hamasille viikon aikaa hyväksyä viimeisin aselepoehdotus, tai muuten Israel hyökkää Rafahiin.
Asiasta kertoivat lehdelle egyptiläiset viranomaiset, kun Hamasin delegaatiota odotettiin Egyptin pääkaupunkiin Kairoon.
Gazassa odotettiin perjantaina edelleen äärijärjestö Hamasin vastausta välittäjien tuoreimpaan aselepoehdotukseen. Hamasin johto on sanonut lähettävänsä delegaationsa Kairoon “pian” kuultuaan ensin sotilaallista siipeään Gazan kaistalla.
Wall Street Journalin mukaan Hamasin sotilaallisen siiven johtaja Yahya Sinwar ei ole antanut vastausta. Lehden mukaan Sinwarin uskotaan piileskelevän tunneleissa Gazan kaistalla.
ISRAEL esitti Hamasille viimeisimmän aselepoehdotuksen viime viikonloppuna hiottuaan sitä Egyptin neuvottelijoiden kanssa.
Hamas on antanut ristiriitaista tietoa siitä, miten se ehdotukseen suhtautuu.
Hamasin johtaja Ismail Haniyya kertoi eilen egyptiläisviranomaisille järjestön tutkivan ehdotusta “myönteisessä hengessä”. Järjestön johtoon niin ikään kuuluva Osama Hamdan puolestaan oli aiemmin kommentoinut ehdotusta uutistoimisto AFP:lle sanomalla, että järjestön alustava arvio ehdotuksesta olisi kielteinen.
Aseleponeuvottelujen suurin kompastuskivi on jo pitkään ollut Hamasin vaatimus pysyvästä aselevosta, johon Israel ei suostu. Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun mukaan Israel ei lopeta sotaa ennen kuin se on saavuttanut kaikki tavoitteensa.
Haniyyan mukaan Hamas lähettää valtuuskunnan Egyptiin viemään järjestön vastauksen “pian”.
ASELEPOEHDOTUKSESTA tihkuneiden tietojen mukaan Israel saattaa vapauttaa tuhansia palestiinalaisvankeja vastineeksi Hamasin ja muiden äärijärjestöjen Israelista sieppaamista panttivangeista. Aselepojakson pituus olisi 40 päivää.
Äärijärjestöt sieppasivat noin 250 panttivankia hyökätessään Israeliin lokakuun alussa. Israelin arvion mukaan Gazassa on edelleen vajaat sata panttivankia. Loput on vapautettu tai he ovat kuolleet.
Gazan sota on kestänyt liki seitsemän kuukautta. Israelin hyökkäyksessä on Hamasin alaisen Gazan terveysministeriön mukaan kuollut liki 34 600 ihmistä. YK:n kehitysohjelman (UNDP) mukaan ainakin viisi prosenttia Gazan asukkaista on kuollut tai haavoittunut sodan aikana.
Israel hyökkäsi Gazaan sen jälkeen, kun Hamas ja muut äärijärjestöt olivat hyökänneet Israeliin ja tappaneet Israelin viranomaisten mukaan 1 170 ihmistä.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.