Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

WTJ Amazonin tietovuodoista: Työntekijöille maksettu jopa 2 000 dollaria

Verkkokauppajätti Amazon selvittää väitteitä työntekijöidensä tietovuodoista, kirjoittaa Wall Street Journal. Lehden mukaan työntekijät ovat myyneet välittäjien avustuksella yhtiön sisäisiä tietoja ulkopuolisille myyjille, jotka myyvät tuotteitaan Amazonin verkkosivuilla.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Tarkoituksena on ollut muun muassa parantaa ulkopuolisten myyjien näkyvyyttä. Toiminta on yhtiön ohjeiden vastaista.

Amazon on viime vuosina värvännyt ahkerasti ulkopuolisia tahoja myymään tuotteitaan sen verkkosivuilla. Tarkoitus on sekä laajentaa tuotevalikoimaa että pienentää hintoja. Ulkopuoliset myyjät kilpailevat sivuilla näkyvyydestä Amazonin tuotteiden kanssa. Jo noin puolet verkkosivuilla myytävistä tuotteista tulee ulkopuolisilta myyjiltä.

Wall Street Journalin mukaan ongelmia on ollut erityisesti Kiinassa. Palkkioita ottavat vastaan yhtiön pienipalkkaiset kiinalaiset työntekijät. Niitä maksavat kiinalaiset myyjät, joiden määrä Amazonin verkkosivuilla on kasvanut räjähdysmäisesti.

Esimerkiksi Shenzenissä työskentelevät työntekijät ovat saaneet tiedoista maksuja, joiden suuruus on vaihdellut 80 dollarista jopa 2 000 dollariin. Työntekijät ovat välittäneet myyjille paitsi luottamuksellisia tietoja myös palvelua, jolla voi poistaa kielteisiä tuotearvioita.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE