Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

WWF:n talvilintukamera on avattu, ruokinnalla käy jo kova kuhina – katso tästä!

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Ympäristöjärjestö WWF on avannut jälleen yleisölle suositun Luontoliven talvilintukameran. Edellisvuosista poiketen kamera on Parikkalaa pohjoisempana eli Oulangan kansallispuiston kupeessa Kuusamossa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Uuden kuvauspaikan myötä luvassa on paljon uusia lajeja. Ruokintapaikalla on jo näkynyt toistakymmentä upeaa lintulajia, joista osa on Suomessa uhanalaisia. Paikalla on ollut muun muassa erittäin uhanalainen hömötiainen, joka on WWF:n mukaan taantunut viime vuosikymmeninä huolestuttavan nopeasti metsähakkuiden ja vanhojen metsien vähenemisen takia.

Talvilintukamera on WWF:n Luontoliven suosituimpia kameroita. Viime vuonna sillä oli 350  000 katselua.

Kaiken kaikkiaan Luontoliven kamerat ovat keränneet suuren yleisömäärän, sillä niiden yhteenlaskettu katselumäärä on juuri ylittänyt yli 20 miljoonan katselun rajan.

Talvilintukamera löytyy osoitteesta: https://wwf.fi/luontolive/talvilintu/

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE