Mielipiteet
30.9.2024 07:02 ・ Päivitetty: 30.9.2024 06:52
Yhdenvertaisen Suomen rakentajat – mistä heitä löytyisi, kun hallituksessakin asia jää sanahelinäksi
Yhdenvertaisen Suomen edistäminen kuuluu pääministeripuolueenkin tavoitteisiin, mutta hallituksen käytännön työssä se ei tunnu näkyvän.
Petteri Orpon (kok) hallitus aloitti taipaleensa viime vuonna rasismikohun saattelemana. Kansalaisille vakuutettiin, että vuosien takaa esiin nousseet vanhat rasistiset nettikirjoitukset eivät enää kuvaa perussuomalaisten ministerien ajatuksia. Ja, että perussuomalaiset ovat sitoutuneet puolueena yhdessä hallituksen kanssa edistämään yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja syrjimättömyyttä suomalaisessa yhteiskunnassa sekä tekemään työtä rasismin vähentämiseksi.
Valitettavasti olemme saaneet jatkuvasti lukea eri medioista ja erityisesti sosiaalisesta mediasta, kuinka perussuomalaiset sitoutuvat edistämään yhdenvertaisuutta vain omilla ehdoillaan.
Elokuussa avattu rasismin vastainen kampanja ”Me puhumme teoin” – kuulostaa kornilta, kun samaan aikaan pääministeri sulkee silmänsä hallituspuolueiden edustajien kirjoituksilta ja toimilta.
VIIMEISIMPÄNÄ tekona pääministerimme siunasi yhdenvertaisuuden edistämättömyyden: hän hyväksyi ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavion päätöksen olla osallistumatta Ukrainan jälleenrakentamiseen liittyvään tasa-arvoliittoumaan.
Liittouman jäsenet ovat sitoutuneet huomioimaan erityisesti naisten ja miesten välisen tasa-arvon sekä naisnäkökulman Ukrainan jälleenrakentamisessa. Ministeri Tavio myönsi, että syy jäädä liittoumasta pois oli kirjaus, että sen on tarkoitus edistää myös sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen asiaa.
Monet ovatkin kyselleet ja aiheesta, minne on kadonnut sivistyspuolue kokoomus, jonka pitäisi omien arvojensa mukaan kehittää Suomea avoimena yhteiskuntana, jossa yksilönvapaus ja ihmisoikeudet on turvattu.
Lisää aiheesta
Nyt puolue ajaa perussuomalaisten tuella työelämäheikennyksiä EK:n talutusnuorassa. Se unohtaa kokonaan sen, mistä avoin yhteiskunta syntyy ja mitä yksilönvapaus ja ihmisoikeudet oikein ovat.
Avoin yhteiskunta on avoin muutoksille ja perustuu ihmisoikeuksille ja avoimen yhteiskunnan vastakohta on suljettu yhteiskunta. Suljettu yhteiskunta, jonne eivät maahanmuuttajat ja vähemmistöt kuulu, sopii perussuomalaisten arvomaailmaan.
YHDENVERTAISUUS on perusoikeus. Perustuslain mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä, eikä ketään saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.
Jos Suomesta oikeasti haluttaisiin rasismista vapaa maa, voisi maamme hallitus pelkän sanahelinän sijaan tehdä konkreettisia toimia yhdenvertaisuuden edistämiseksi.
Ihan vain pienenä vinkkinä meille kaikille: yhdenvertainen Suomi rakennetaan meidän jokaisen toimin, näyttämällä omaa esimerkkiä.
Kirjoittaja on työsuojelutarkastaja, puolueosaston puheenjohtaja ja kuntapäättäjä Seinäjoelta.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.