Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Yhdysvallat hyväksyi asekaupan Suomeen – pakettiin kuuluu muun muassa 350 Stinger-ohjusta

iStock

Yhdysvallat on hyväksynyt mahdollisen asekaupan Suomeen. Arviolta yhteensä noin 380 miljoonan euron kauppaan lukeutuisi muun muassa 350 Stinger-ilmatorjuntaohjusta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Asiasta tiedotti Yhdysvaltain asekaupoista ulkomaille vastaava DSCA-virasto torstaina.

SUOMEN kerrotaan pyrkivän kaupan myötä muun muassa kasvattamaan puolustustarvikkeiden kansallista varastomäärää.

Tiedotteessa todetaan lisäksi, että kauppa vahvistaa Yhdysvaltain ulkopolitiikan ja kansallisen turvallisuuden lisäksi “luotetun kumppanin” turvallisuutta. Suomen kuvaillaan myös olevan tärkeä poliittisen vakauden ja taloudellisen kehityksen tekijä Euroopassa.

DSCA kertoi nyt jo kolmannesta Suomeen kohdistuvasta mahdollisesta asekaupasta noin kuukauden sisällä. Virasto kertoi maanantaina maan hyväksyneen erillisen yli 300 miljoonan dollarin asekaupan Suomeen, ja marraskuun alussa tiedotettiin yli puolen miljardin kaupasta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE