Politiikka
3.11.2022 06:31 ・ Päivitetty: 3.11.2022 06:31
Yhdysvallat hyväksyi yli puolen miljardin dollarin asekaupan Suomeen
Yhdysvaltain ulkoministeriö on hyväksynyt mahdollisen arviolta 535 miljoonan dollarin suuruisen asekaupan Suomeen.
Asiasta tiedottaa Yhdysvaltain asekaupoista ulkomaille vastaava DSCA-virasto.
Tiedotteen mukaan Suomi on tarjoutunut ostamaan yhteensä 400 raskaan raketinheitinjärjestelmän rakettikasettia. Kasettien ammukset ovat aluevaikutteisia GMLRS AW- sekä pistemaaliin vaikuttavia GMLRS Unitary -raketteja, joita laukaistaan Puolustusvoimien M270-raketinheittimillä.
Oston taustalla kerrotaan olevan Suomen pyrkimys kasvattaa puolustustarvikkeiden kansallista varastomäärää vahvistaakseen maa- ja ilmapuolustuskykyään.
- Varastomäärän kasvattaminen on kriittistä Suomen puolustukselle ja pelotevaikutukselle Euroopan heikentyneen turvallisuustilanteen vuoksi, tiedotteessa sanotaan.
Tiedotteen mukaan kauppa vahvistaa Yhdysvaltain ”luotetun kumppanin” turvallisuutta. Suomen kuvaillaan myös olevan tärkeä poliittisen vakauden ja taloudellisen kehityksen tekijä Euroopassa.
- Yhdysvaltain kansallisille intresseille on tärkeää avustaa Suomea ylläpitämään ja kehittämään sen vahvaa ja olemassaolevaa itsepuolustuskykyä, tiedotteessa kerrotaan.
Ensisijainen tarvikkeiden valmistaja Yhdysvalloissa on Lockheed Martin.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.