Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Yhdysvallat laittoi Brasiliasta tulevat ulkomaiden kansalaiset maahantulokieltoon

Yhdysvallat asettaa matkustuskiellon Brasiliasta tuleville torjuakseen koronaviruksen leviämistä. Ulkomaiden kansalaiset, jotka ovat olleet Brasiliassa 14 vuorokauden sisällä, eivät enää pääse Yhdysvaltoihin.

– Tämä toimi auttaa varmistamaan, ettei Brasiliassa olleista ulkomaiden kansalaisista tule uusien tartuntojen lähdettä maassamme, sanoi Valkoisen talon lehdistöpäällikkö Kayleigh McEnany.

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin hallinto kielsi matkustamisen Euroopan Schengen-alueen maista kuten Suomesta jo maaliskuussa. Maan matkustusrajoitukset ovat kuitenkin olleet paljon löysemmät kuin esimerkiksi monilla Euroopan ja Aasian mailla tai Australialla ja Uudella-Seelannilla.

Brasilia nousi päättyneellä viikolla koko maailman kakkoseksi vahvistettujen koronavirustartuntojen määrässä. Maassa on todettu lähes 350 000 koronatartuntaa, ja virukseen liittyviä kuolemia on kirjattu yli 22 000. Brasilian edellä vahvistettujen tartuntojen määrässä on enää Yhdysvallat, jossa on todettu yli 1,6 miljoonaa tartuntaa ja kirjattu yli 98 000 koronakuolemaa.

Brasilian luvut voivat todellisuudessa olla vielä selvästi korkeammat, sillä maan testausjärjestelmä on puutteellinen. Brasiliassa on tehty väkilukuun nähden testejä alle kymmenesosa Yhdysvaltoihin nähden.

Maailman terveysjärjestö WHO sanoikin viikonloppuna, että Etelä-Amerikasta on tullut koronaviruspandemian uusi keskus.

Brasilian terveydenhoito kovilla

Kun useimmissa Euroopan maissa tartuntojen määrä on ollut laskussa viime viikkoina, ovat Brasiliassa niin tartuntojen kuin kuolemienkin päiväluvut kasvaneet. Brasilian terveydenhoitojärjestelmä ei ole Euroopan tasolla, ja etenkin viruksen pahiten kurittamassa Sao Paulossa sairaalat ovat ylikuormittuneet pahasti.

Brasiliassa koronatilannetta on leimannut myös kiistely presidentti Jair Bolsonaron hallituksen ja monien osavaltioiden hallitusten välillä. Bolsonaro on vaatinut purkamaan rajoituksia, jotka hänen mielestään tuhoavat taloutta, mutta osavaltiot ovat halunneet pitää niistä kiinni.

Miljoonaa asukasta kohden Brasiliassa on tilastoitu Worldometer-tilastosivun mukaan 104 koronavirukseen liittyvää kuolemaa, kun Yhdysvalloissa vastaava luku on 298 ja Suomessa 55.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE