Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Yhdysvallat välttyy hallintosululta – rahoitus turvattu kevättalvelle asti

Lehtikuva / AFP

Yhdysvaltain kongressi eli sekä edustajainhuone että senaatti ovat hyväksyneet lakiesityksen, jolla vältetään liittovaltion hallinnon sulku.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Lailla turvataan liittovaltion virastojen rahoitus maaliskuun puoliväliin asti.

Edustajainhuone hyväksyi esityksen varhain lauantaiaamuna Suomen aikaa. Demokraatit äänestivät republikaanien tekemän rahoitusesityksen puolesta.

Vaikka lakiesitys tuli republikaaneilta, joilla on enemmistö edustajainhuoneessa, puolueen edustajista 34 äänesti sitä vastaan. Samaan aikaan lähes kaikki demokraatit kannattivat sitä.

Tämän jälkeen lakiesitys siirtyi senaatin käsittelyyn. Demokraattijohtoinen senaatti hyväksyi lain viime hetkillä.

LAIN OLISI pitänyt olla voimassa puoleenyöhön mennessä eli aamuseitsemään mennessä Suomen aikaa tai liittovaltion virastot olisivat sulkeutuneet. Aikaraja oli umpeutunut jo yli puolella tunnilla, kun senaattorit nopeuttivat paketin äänestykseen ja keskeyttivät sulkemisvalmistelut.

Uhkana oli, että liittovaltion hallinnossa suljetaan kaikki toiminnot, jotka eivät ole täysin välttämättömiä. Tämän myötä jopa 875  000 työntekijää olisi lomautettu ja 1,4 miljoonaa olisi joutunut työskentelemään palkatta.

Seuraavaksi presidentti Joe Bidenin pitää allekirjoittaa laki.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE