Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Ulkomaat

17.4.2020 04:23 ・ Päivitetty: 17.4.2020 04:23

Yhdysvalloissa kolmivaiheinen suunnitelma rajoitusten purkamiseksi – Trump: ”Voimme avata sodassamme seuraavan rintaman”

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on julkistanut kolmivaiheisen suunnitelman maan talouden avaamiseksi koronaviruspandemian keskellä.

Trumpin suunnitelma on suuntaa-antava eikä sido osavaltioiden kuvernöörejä. Osavaltiot tekevät omat ratkaisunsa siitä, milloin ne höllentävät omia rajoituksiaan.

Suunnitelmassa annetaan suositukset siitä, missä tahdissa avata esimerkiksi ravintolat, kuntosalit ja koulut.

Trumpin mukaan Yhdysvallat voi nyt siirtyä tiukoista rajoitustoimista varovaiseen talouden avaamiseen, koska epidemian huippu uusien tartuntojen määrässä laskettuna on jäänyt jo taakse.

– Asiantuntijaryhmämme on sitä mieltä, että voimme avata sodassamme seuraavan rintaman, jota kutsumme Amerikan avaamiseksi uudelleen. Niin me teemme, me avaamme tämän maan, Trump sanoi Valkoisen talon lehdistötilaisuudessaan uutiskanava CNN:n mukaan.

– Emme avaa kaikkea kerralla, vaan varovaisesti askel kerrallaan.

Vaiheittain kohti uutta normaalia

Valkoisen talon sivuilla julkaistun suunnitelman ensimmäisessä vaiheessa muun muassa ravintolat, elokuvateatterit ja kuntosalit avattaisiin, mutta niissä pitäisi noudattaa tiukkoja sosiaalisen etäisyyden linjauksia. Baarit pysyisivät kiinni. Myös ne koulut, jotka ovat nyt suljettuina, pysyisivät yhä kiinni. Yli 10 hengen kokoontumisia tulisi välttää, kuten myös ei-välttämätöntä matkustamista.

Ihmisiä kehotettaisiin edelleen tekemään etätöitä jos se on mahdollista. Riskiryhmiin kuuluvia kehotettaisiin pysymään edelleen eristyksissä.

Toisessa vaiheessa sallittaisiin maksimissaan 50 henkilön kokoontumiset, ja myös ei-välttämätön matkustaminen olisi taas sallittua. Kaikki koulut saisivat avautua. Ravintoloiden, elokuvateatterien, kirkkojen ja urheiluareenoiden kaltaiset paikat saisivat toimia kohtuullisten sosiaalisen etäisyyden linjausten puitteissa. Myös baarit avattaisiin, mutta seisomapaikkojen määrää rajoitettaisiin.

Kolmannessa vaiheessa elämä palaisi niin sanottuun uuteen normaaliin. Ihmiset saisivat palata työpaikoille ja riskiryhmäläisetkin saavat liikkua julkisilla paikoilla, kunhan sosiaalisesta etäisyydestä ja hyvästä hygieniasta pidetään huolta. Suurin osa rajoituksista poistuisi muiltakin elämän osa-alueilta.

Jokaisessa vaiheessa viranomaiset seuraisivat tarkkaan tartuntamäärien kehittymistä kahden viikon ajan ennen kuin rajoituksia höllennettäisiin lisää. Uusien tartuntojen määrän pitäisi olla todistetusti laskussa, jotta voidaan siirtyä seuraavaan vaiheeseen. Sairaaloissa pitää myös olla riittävästi suojavälineitä ja hoitokapasiteettia.

Eri osavaltiot eri tilanteissa

Vielä jokin aika sitten Trump suunnitteli talouden pikaista avaamista, mutta terveysasiantuntijoiden neuvot saivat hänet taipumaan vaiheittaiseen malliin.

Hän on pehmentänyt myös linjaansa sen suhteen, kuka rajoitusten höllentämisestä päättää. Vielä muutama päivä sitten Trump uhosi, että presidentillä on Yhdysvalloissa absoluuttinen valta.

Nyt hän kuitenkin delegoi asian osavaltioiden päätettäväksi, sillä tilanne eri puolilla maata on hyvin erilainen. Eri osavaltiot ovat eri kohdissa tartuntakäyrää, eikä virus ole iskenyt kaikkialle yhtä kovasti. Viruksen pahimmin runtelemassa New Yorkissa kuolleita on yli 16 000, Wyomingissa taas vain kaksi.

Trump kertoi suunnitelmistaan osavaltioiden kuvernööreille aiemmin torstaina.

– Kuvernöörit saavat räätälöidä lähestymistavan, joka sopii eri osavaltioiden eri olosuhteisiin, jokainen osavaltio on hyvin erilainen. Jos niiden täytyy pysyä suljettuina, ne saavat tehdä niin. Ja jos he katsovat että on oikea aika avautua uudestaan, annamme heille vapauden ja ohjeet tehdä niin, Trump sanoi.

– Jotkut osavaltiot ovat jo nyt hyvällä mallilla. Ne voivat avautua kirjaimellisesti vaikka huomenna.

Trump sanoi, että 29 osavaltiota on valmiina siirtymään pian suunnitelman ykkösvaiheeseen.

Yli 34 000 kuolemantapausta

Yhtenä tärkeänä kriteerinä talouden avaamisessa on myös se, että viranomaisten testaus- ja jäljityskapasiteetti on huomattavasti nykyistä suurempi. Torstain puhelussa useat kuvernöörit olivat esittäneet Trumpille huolensa siitä, ettei niillä ole riittävästi välineitä laajaan testaukseen.

Yhdysvalloissa on todettu Worldometersin mukaan yli 674 000 koronavirustartuntaa. Kuolemantapauksia on yli 34 000, mikä on eniten koko maailmassa.

Miljoonaa asukasta kohden Yhdysvalloissa on kuollut 104 ihmistä. Se on vähemmän kuin koronaviruksen pahimmin koettelemissa Euroopan maissa mutta selvästi enemmän kuin Suomessa, missä vastaava luku on 14.

Uusien tartuntojen määrä on kuitenkin ollut hienoisessa laskussa viime päivinä.
STT–Anssi Rulamo

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU