Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Yhdysvaltain ulkoministeri kieltää suurlähetystöiltä sateenkaariliput

Yhdysvaltojen ulkoministeri Mike Pompeo kieltää Yhdysvaltojen lähetystöjä liehuttamasta sateenkarilippuja lipputangoissaan, vahvisti maan ulkoministeriö maanantaina.

Ulkoministeriön tiedottajan mukaan Pompeo katsoo, että niissä pitäisi liehua ainoastaan Yhdysvaltojen lippu.

Tiedottajan mukaan edustustot saavat kuitenkin laittaa sateenkaarilippuja esille muualle edustustoihin kesäkuussa.

Sateenkaarilippu on seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tunnetuimpia symboleja. Kesäkuussa monissa maissa vietetään pride-kuukautta, jonka tarkoituksena on muun muassa muistuttaa yhtäläisten oikeuksien kuuluvan kaikille seksuaalisesta suuntautumisesta tai sukupuolesta riippumatta.

Pompeo on aiemmin sanonut, että hän määrittelee avioliiton miehen ja naisen väliseksi. Pompeo on myös sanonut kunnioittavansa työntekijöitään seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE