Yhdysvaltojen ja Etelä-Korean massiivisen sotaharjoituksen on tarkoitus alkaa – Pohjois-Korea: ”Sodanlietsontaa”

Kuva: LEHTIKUVA / AFP PHOTO / YONHAP / - /

Etelä-Korean ja Yhdysvaltojen on tänään tarkoitus aloittaa vuosittainen ilmasotaharjoituksensa Etelä-Koreassa. Harjoituksen on tarkoitus jatkua perjantaihin asti. Yhdysvaltojen ilmavoimien mukaan harjoitukseen osallistuu noin 230 lentokonetta ja arviolta 12 000 ihmistä Yhdysvalloista ja Etelä-Koreasta.

Harjoituksesta uutisoi muun muassa uutiskanava CNN.

Sekä Pohjois-Korean että Yhdysvaltojen viranomaiset ovat sanoneet, että sodan uhka Korean niemimaalla on kasvanut.

Lauantaina Pohjois-Korean ulkoministeriö muun muassa sanoi tiedotteessa Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin kerjäävän ydinsotaa. Sunnuntaina Pohjois-Korea syytti Yhdysvaltoja ja Etelä-Koreaa jo ”sodanlietsonnasta”. Nähtäväksi jää, seuraako sotaharjoituksesta Pohjois-Korean vastatoimia.

Lauantaina Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden neuvonantaja H.R. McMaster puolestaan sanoi, että sodan mahdollisuus Pohjois-Koreaa vastaan kasvaa joka päivä. Hän kuitenkin lisäsi, että aseellinen konflikti ei ole ainoa ratkaisu.

Joidenkin tarkkailijoiden mukaan koe osoitti, että Pohjois-Korea pystyy iskemään Yhdysvaltoihin asti.

Yhdysvaltain senaattori Lindsey Graham sanoi ABC Newsin mukaan, että maan sotilashenkilöstön perheitä on syytä alkaa siirtää pois Etelä-Koreasta. Graham myös ilmoitti kehottavansa puolustusministeriö Pentagonia lopettamaan Yhdysvaltain sotilaiden perheenjäsenten lähettämisen Etelä-Koreaan.

– On mieletöntä lähettää (sotilaiden) puolisoita ja lapsia Etelä-Koreaan, kun ottaa huomioon Pohjois-Korean provosoinnin, republikaanien pitkäaikainen senaattori varoitti sunnuntaina paikallista aikaa.

Viime viikolla Pohjois-Korea laukaisi mannertenvälisen ballistisen ohjuksen. Joidenkin tarkkailijoiden mukaan koe osoitti, että Pohjois-Korea pystyy iskemään Yhdysvaltain itärannikolle asti.

Presidentti Trumpin hallinto on vakuuttanut estävänsä Pohjois-Koreaa kehittämästä aseistusta, jolla maa kykenisi ampumaan ydinkärjellä varustetun ohjuksen Tyynenmeren yli Yhdysvaltoihin.

Ruotsi nostaa eläkeikää 64 vuoteen – jo nyt se ylittyy yhä useammilla

Kuva: Thinkstock

Ruotsissa eläkkeen alaikäraja nousee kolmella vuodella, kertovat ruotsalaismediat. Eläkkeelle on aiemmin päässyt varhaisimmillaan 61-vuotiaana, mutta puolueiden enemmistön sopimuksesta alaikäraja nousee 64 ikävuoteen.

Eläkeiän alaraja nousee asteittain seuraavina 10 vuotena. Ikäraja nousee 61:stä 62 vuoteen 2020 mennessä, 63 vuoteen 2023 mennessä ja saavuttaa 64:n vuonna 2026.

Ruotsalaisten keskimääräinen eläköitymisikä on jo tällä hetkellä 64,5 vuotta.

Sopimus nostaa myös eläköitymisen yläikärajaa. Yläikäraja on tähän saakka ollut 67 vuotta, mutta jatkossa se on 69 vuotta.

Asiasta päättäneet puolueet olivat kristillisdemokraatit, sosialidemokraatit, ympäristöpuolue, maltillinen kokoomus, keskusta ja liberaalit.

Päätöstä vastustivat vasemmistopuolue ja ruotsidemokraatit.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Putinilta outoja vihjailuja: Amerikkalaiset syöttivät dopinglaboratorion ex-päällikölle huumeita?

Kuva: Lehtikuva

Venäjällä presidentti Vladimir Putinin suuren lehdistötilaisuuden alkupuoli on keskittynyt lähinnä sisäpolitiikkaan ja talouteen. Putin kehui Venäjän talouskasvua ja sanoi, että maa on päässyt taantumasta ja talouskasvu on nyt vakaata. Pakotteiden vaikutuksista Venäjän talouteen hän lupasi kertoa myöhemmin.

Noin tunti lehdistötilaisuuden alkamisen jälkeen Putin vastasi ensimmäiseen ulkopoliittiseen kysymykseen. Putin moitti Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa ja sanoi, että asevarustelukilpa ei johda mihinkään hyvään.

Putinin mielestä väitteet Venäjän hallinnon yhteyksistä presidentti Donald Trumpin vaalikampanjaan ovat tämän vastustajien keksintöä.

Putinia pyydettiin myös arvioimaan Trumpin työtä. Hänen mukaansa se kuuluu amerikkalaisten tehdä. Putin kuitenkin mainitsi Turmpin kiistatta saavuttaneen jotain esimerkiksi taloudessa.

Lehdistötilaisuus on ensimmäinen Putinin iso julkinen esiintyminen sen jälkeen, kun hän ilmoitti viime viikolla odotetusti olevansa ehdolla ensi maaliskuun presidentinvaaleissa.

Putin kertoi tilaisuuden alkupuolella, että hän aikoo osallistua vaaleihin itsenäisenä ehdokkaana eikä siis valtapuolue Itsenäisen Venäjän ehdokkaana. Hän kuitenkin toivoi tukea poliittiselta kentältä hänen uudelleenvalitsemiselleen.

Venäjä on itse antanut aihetta toimiin.

Hän toivoi myös rakentavaa suhdetta Venäjän ja Kansainvälisen olympiakomitean KOK:n ja Maailman antidopingtoimisto Wadan kanssa dopingskandaalissa.

Putin myönsi vuotuisessa lehdistötilaisuudessa Venäjän itse antaneen aihetta toimiin sitä vastaan. Hänen mukaansa tilanne on kuitenkin politisoitu Venäjän presidentinvaalien takia.

Putin myös vihjaili mahdollisuudella, että tietoja dopingohjelmasta paljastaneelle Moskovan dopinglaboratorion ex-päällikölle Grigori Rodtshenkoville on saatettu syöttää huumeita amerikkalaisviranomaisten toimesta.

Lehdistötilaisuus kestää yleensä useita tunteja, eikä tarkkaa enimmäisaikaa sen pituudelle ole määritelty. Tapahtuma televisioidaan suorana Venäjän television pääkanavilla.

Uutistoimisto Tassin mukaan tämän vuoden tilaisuuteen on ilmoittautunut ennätysmäärä toimittajia, yli 1 600. Heidän joukossaan on Dozhd-televisiokanavaa edustava Ksenia Sobtshak, joka on ilmoittautunut Putinin vastaehdokkaaksi presidentinvaaleissa.

Putin aloitti vuosittaisen suuren lehdistötilaisuutensa

Kuva: Lehtikuva-AFP
Vladimir Putinin lehdistötilaisuus on alkanut.

Venäjän presidentti Vladimir Putin on saapunut median eteen ja aloittanut vuosittaisen suuren lehdistötilaisuutensa. Putin ilmoitti viime viikolla asettuvansa ehdolla uudelle kaudelle ensi kevään presidentinvaaleissa.

Lehdistötilaisuus kestää yleensä useita tunteja, eikä tarkkaa enimmäisaikaa sen pituudelle ole määritelty. Tapahtuma televisioidaan suorana Venäjän television pääkanavilla.

Uutistoimisto Tassin mukaan tämän vuoden tilaisuuteen on ilmoittautunut ennätysmäärä toimittajia, yli 1 600. Heidän joukossaan on Dozhd-televisiokanavaa edustava Ksenia Sobtshak, joka on ilmoittautunut Putinin vastaehdokkaaksi presidentinvaaleissa.

Putinin odotetaan vastaavan ainakin kysymyksiin siitä, että Kansainvälinen olympiakomitea (KOK) sulki Venäjän pois Etelä-Korean talviolympialaisista dopingin vuoksi.

Yhdysvallat kiistää lieventäneensä suhtautumista Pohjois-Koreaan

Kuva: Lehtikuva
Rex Tillerson.

Yhdysvaltojen suhtautuminen Pohjois-Koreaan ei ole muuttunut, ilmoitti maan ulkoministeriö keskiviikkona paikallista aikaa.

Yhdysvaltojen ulkoministeri Rex Tillerson sanoi tiistaina Yhdysvaltojen olevan valmis keskustelemaan Pohjois-Korean kanssa ilman ennakkoehtoja. Osa asiantuntijoista tulkitsi kommentit painostuksen lieventämiseksi.

– Ulkoministeri ei muokannut kantaamme, vaan se on edelleen täsmälleen sama,  ulkoministeriön edustaja Heather Nauert sanoi.

– Olemme valmiita vuoropuheluun heti, kun Pohjois-Korea on valmis uskottavaan keskusteluun Korean niemimaan rauhanomaisesta ydinaseriisunnasta. On kuitenkin selvää, että nyt aika ei ole sille kypsä.

Mikä tämä on, mistä se tuli ja miksi? – ’Oumuamua ihmetyttää tähtitieteiljöitä – onko siellä elämää?

Kuva: ESO/M. Kornmesser
Tämä ulkoavaruuden vierailija ihmetyttää. Taiteilijan näkemys kohteesta.

Lokakuussa kotoisen Aurinkokuntamme liepeille putkahti merkillinen – no – esine, kappale. Miten vaan. Sikarin muotoinen kappale osoittautui kaikkien aikojen ensimmäiseksi tähtienväliseksi asteroidiksi. Se ei siis ole komeetta tunnetulta Kuiperin vyöhykkeeltä, joka sijaitsee kuitenkin Aurinkokuntamme sisällä.

’Oumuamua on havaijia, joka tarkoittaa ”tiedustelijaa” ja ”viestin tuojaa”.

Tutkijoita on hämmentänyt Oumuamuan muoto: Se on noin 400 metriä pitkä, mutta leveydeltään siitä vain kymmenesosan. Tällainen pitkulainen muoto on harvinainen avaruuden kiville. Ne tuppaavat olemaan enemmän tai vähemmän pyöreitä. Tällaista kappaletta ei ole koskaan havaittu.

– ’Oumuamuaa kuunnellaan – SETI-tutkijat kiinnostuivat oudosta tähtienvälisestä kappaleesta, otsikoi Tähdet ja Avaruus-verkkolehti keskiviikkona. Nyt asteroidin ovat  löytäneet myös Aurinkokunnan ulkopuolista elämää etsivät tutkijat huippulaitteineen.

– ’Oumuamuan käynti aurinkokunnassamme antaa Breakthrough Listen -projektille mahdollisuuden tutkia huippuherkkyydellä mahdollisia keinotekoisia lähettimiä sekä osoittaa pystyvämme seuraamaan lähellä ja nopeasti liikkuvia kappaleita”, kertoo Andrew Siemion Berkeleyn SETI-tutkimuskeskuksesta, Tähdet ja Aavaruudessa.

– Riippumatta siitä, osoittautuuko kappale keinotekoiseksi tai luonnollista alkuperää olevaksi, se on mahtava kohde kuunteluprojektille.

Marraskuussa paljastui, että ’Oumuamua on todennäköisesti hyvin pitkulainen, muotosuhteeltaan luokkaa 1:10:en ja mahdollisesti metallipintainen.

Tähtienvälisestä avaruudesta saapunutta kohdetta pidetään äärimmäisen kiehtovana sen erikoisen radan, muodon ja pintamateriaalin vuoksi.

Tutkijat eivät pidä signaalien löytämistä kovin todennäköisenä, mutta omassa aurinkokunnassamme vierailevan kappaleen tutkiminen on vähintäänkin jännittävä lisä SETI-signaalien etsinnälle toisilta tähdiltä, kertoo T&A.

Kuunteluhankkeista kertoi Suomessa ensimmäisenä Tekniikan Maailma.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta