Koska useille Demokraatin lukijoille hahmo saattaa olla tuntematon, niin muutama sana siitä, ennen kuin mennään siihen, miten newyorkilainen sokea asianajaja liittyy suomalaiseen syrjäytyneeseen mieheen.

Daredevil on Matt Murdock, joka nuorena newyorkilaispoikana pelasti sokean miehen auton alta, mutta sokeutui itse, kun autosta lensi jotain radioaktiivista mönjää hänen silmilleen. Samalla kun näkö meni, muut aistit kuitenkin vahvistuivat. Rikosta ja epäoikeudenmukaisuutta vastaan päivisin oikeustuvassa ja öisin synkkänä kostajana asuinslumminsa Hell’s Kitchenin katukanjoneissa taisteleva Daredevil edustaa aika lailla demariarvoja, vaikkei se välttämättä supersankarisarjiksien yleisölle ensimmäisenä mieleen juolahdakaan…

Joka tapauksessa, tämä Daredevil tunnetaan myös lempinimellä ”Mies ilman pelkoa”. Frank Millerin tarinoissa pureudutaan erityisesti siihen, mistä pelottomuus ja epätoivo kumpuavat.

Ja niin seuraa valitettavan usein ihan elävässäkin elämässä.

Suomalainen pitkäaikaistyötön Sampo Syreeni kirjoitti tammikuussa blogissaan avoimesti alkoholismistaan ja mielenterveysongelmistaan. Kirjoitus oli ikkuna syrjäytyneen, mutta älykkään ihmisen ajatusmaailmaan.

Känni on aikanaan Nokialta pois potkitun, entisen tietokantaekspertin ainoa ilo elämässä. Jos häneltä vietäisiin sekin pois, mieleen tulisi lähinnä itsemurha, tai jopa joukkomurha.

On ehkä niin, että umpikujaan ajetun naisen ratkaisu epätoivoisessa tilanteessa useammin on itsemurha, tai oman perheen surma siinä sivussa. Miehelle saattaa jostain syystä helpommin tulla olo, että ottaa pari, tai mielellään mahdollisimman monta mulkvistia mukaansa ennen kuin siirtyy ajasta iäisyyteen. Ainakin lähes kaikki massamurhaajat ovat olleet sukupuoleltaan miehiä.

Toivonsa menettänyt mies ajattelee, että millään ei ole mitään väliä, kaikki on mustaa, eikä pilkahdustakaan paremmasta näkyvissä – niin mitäpä hemmettiä siinä sitten…?

Uskon, että aika moni hirmuteko selittyy juuri tällä ajattelumallilla.

Perusporvari(mies) ei sitä tunnu ymmärtävän. Hän ajattelee usein yksioikoisesti, että työtön on laiska pummi loisimassa hänen rahoillaan ja köyhyys ja syrjäytyneisyys ovat ihmisen oma vika. Omassa elämässä ei ole välttämättä ollut hetkiä, jolloin olisi tarvinnut nojautua yhteiskunnan apuun. Tai on, mutta tukea ei ole välttämättä edes huomattu ja onnistumiset elämässä lasketaan puhtaasti omaksi ansioksi ja epäonnistumiset ovat muiden vikaa.

Turvallisuuden kuvitellaan syntyvän poliisin kautta, eikä nähdä, että selvästi merkittävin vakauden ja turvallisuuden luoja on tasa-arvoinen, koulutettu ja mieleltään terve väestö, jolla on toivo ja mahdollisuus paremmasta tulevaisuudesta.

Tässä suhteessa Suomi on pelottavalla tavalla muuttumassa, on ollut jo pari vuosikymmentä.

Yhteiskuntaluokkia ylittäviä kasvutarinoita ei enää synny. Kun synnyt köyhänä, kuolet köyhänä. Pelkään poliitikkojen turvallisuuden puolesta, jos ja kun yhteiskunnallinen epätasa-arvo ja koettu epäoikeudenmukaisuus vielä lisääntyvät. Kun lukee vaikkapa iltapäivälehtien kommenttipalstoja melkein minkä tahansa uutisen perästä, näkee sen ihmisviemärin aidoimmillaan, mikä Suomesta on osiltaan jo tullut.

Toivoisin, että myös oikeistopoliitikot tämän ymmärtäisivät. Se nurkkaan ajettu ja kepillä ojennettu roskajoukko kiipeää kyllä lopulta sen korkeimmankin muurin ylitse.

Eikä siinä kyllä Daredevilkään pysty enää auttamaan.