Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Yhteistyökykyinen uudistaja Tiina Wilén-Jäppinen sai joukot katsomaan yhdessä eteenpäin

Tiina Wilén-Jäppinen oli vahvasti tulevaisuuteen katsova, yhteistyötä rakentava poliitikko. Hänen toimintaansa niin Imatran kaupunginvaltuuston puheenjohtajana kuin Etelä-Karjalan maakuntahallituksen ensimmäisenä varapuheenjohtajana arvostettiin laajasti. Iloinen ja napakka nainen sai joukot katsomaan yhdessä eteenpäin.

Tiina tunnettiin lämpimänä ja myönteisenä ihmisenä, jonka seurasta positiivisuus tarttui kanssakulkijoihin. Hän oli eteenpäin katsova eturintaman poliitikko, aina valmiina uusiin tuuliin.

Neljännen kauden 53 -vuotiaan kuntapäättäjän äkillinen poismeno jätti suuren aukon niin SDP:n järjestöväkeen, työyhteisöön kuin ystäväpiiriin, mutta ennen kaikkea läheisten keskuuteen. Politiikan konkari oli ennen muuta äiti ja puoliso.

Moottoripyöräilyä harrastavan Tiinan lämmin läsnäolo ja iloinen nauru jäävät muistoihimme. Hän oli elämästä nauttiva avarakatseinen toveri.

Mieli hiljenee, sydän ei ymmärrä. Ajatukset ovat niin Tiinan kuin toimittajien perheiden ja läheisten surussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE