Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

YK:lta radikaali suunnitelma: 30 prosenttia maapallon pinnasta saatava suojeltavaksi

Jopa 30 prosenttia maapallon pinnasta pitäisi saada suojelun piiriin vuoteen 2030 mennessä, jotta ihmiselle tärkeiden ekosysteemien elinkelpoisuus voidaan turvata. Tieto käy ilmi YK:n tuoreesta suunnitelmasta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Suunnitelman pyrkimyksenä on pysäyttää luonnon rapautuminen ja yhä kiihtyvä lajien sukupuutto.

Lähes 200 maata kokoontuu käsittelemään suunnitelmaa ensi lokakuussa Kiinassa järjestettävään huippukokoukseen. Toistaiseksi YK:n pyrkimykset suojella ekosysteemejä ovat epäonnistuneet heikon poliittisen tuen ja toimeenpanon takia.

YK:n mukaan tarve luontoa turvaaville toimille on nyt kiireellisempi kuin koskaan. Viime vuonna julkaistun luonnontilaa kartoittavan raportin mukaan jopa miljoona kasvi- ja eläinlajia on vaarassa kuolla sukupuuttoon. Syyttävä sormi osoittaa monessa kohtaa ihmiskuntaan. Myös ilmastonmuutos uhkaa monen lajin selviytymistä.

YK:n suunnitelman mukaan maa- ja merialueista suojelun piiriin pitäisi saada 30 prosenttia luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi. Kymmenen prosenttia maapallon pinnasta pitäisi saada erityisen tiukkojen suojelutoimien piiriin.

Poliittisen tuen vahvuutta epäillään yhä.

Asiantuntijat ja ympäristöaktivistit ottivat uuden suunnitelman ilolla vastaan, mutta osa suhtautui siihen myös skeptisesti. Poliittisen tuen vahvuutta epäillään yhä. Tähän mennessä luonnon monimuotoisuuden turvaaminen on saanut paljon vähemmän huomiota ja rahaa kuin ilmastonmuutoksen torjuminen.

Lisää aiheesta

Asiantuntijat muun muassa muistuttivat, että aiemmat kymmenvuotissuunnitelmat ovat jääneet tyhjiksi papereiksi.

Itä-Aasian Greenpeacen edustajan Li Shuon mukaan suunnitelmassa ei ole kunnon mekanismeja toimeenpanoon eikä resurssien jakoon.

– Ei riitä, että määrittelemme sen, ‘missä meidän pitäisi olla’. Meidän on varustettava visio sillä, ‘miten sinne todellisuudessa päästään’, Li totesi.

YK:n suunnitelmaan on koottu myös luonnon monimuotoisuudesta kumpuavia keinoja ilmastonmuutoksen torjumiseen. Näiden joukossa ovat muun muassa metsien istutus ja kosteikkojen suojelu.

Ehdotuksen mukaan vieraslajien leviämistä ja muovin sekä torjunta-aineiden aiheuttamaa saastumista pitäisi saada vähennettyä 50 prosentilla vuoteen 2030 mennessä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE