Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

22.2.2021 12:10 ・ Päivitetty: 22.2.2021 12:10

YK:n pääsihteeri: Pandemiaa käytetään osassa maista hallituksen kriitikkojen vaimentamiseen

LEHTIKUVA / AFP Angela Weiss

YK:n pääsihteeri Antonio Guterres syyttää osaa maailman maista siitä, että ne käyttävät koronapandemiaa vaientaakseen hallituksen kriitikkoja.

Guterres piti videoiduin avajaispuheen YK:n ihmisoikeusneuvoston vuotuisessa tapaamisessa.

Guterres ei nimennyt maita, mutta nosti esimerkiksi esille vaalikäytäntöjen heikentämisen, itsenäisen journalismin vaientamisen ja sen, että turvallisuutta käytetään tekosyynä toisinajattelijoiden hiljentämiseen.

–  Ihmisoikeuspuolustajia, toimittajia, asianajajia, poliittisia aktivisteja ja jopa lääketieteen ammattilaisia on otettu kiinni, syytetty ja asetettu tarkkailun alle pandemiatoimien tai vaihtoehtoisesti niiden puutteen kritisoinnista, hän sanoi.

Hän nosti esille puheessaan myös huolensa siitä, että koronaviruspandemian aikana on levitetty paljon virukseen ja pandemiaan liittyvää disinformaatiota.

Hän myös kehotti maailmaa puuttumaan äärioikeiston ja uusnatsismin nousuun ja varoitti, että kotimaisen terrorismin uhka on monissa maissa kohonnut.

Kiinan ulkoministeri: Kiinan vähemmistöjen kohtelu loistava esimerkki

Muun muassa Kiinan ulkoministeri Wang Yin on määrä puhua kokouksessa myöhemmin tänään.

Wang puolusti vain tunteja ennen puhettaan Kiinan vähemmistöjen kohtelua. Wangin mukaan maan etnisten vähemmistöjen kohtelu Tiibetissä ja uiguurialueilla Xinjiangissa on ”loistava esimerkki” maan ihmisoikeuksien kehittymisestä. Wang antoi lausuntonsa ennen YK:n ihmisoikeuskomission tapaamista.

Monet muut tahot näkevät asian eri tavoin. Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan ainakin miljoona uiguuria ja muita pääasiassa muslimivähemmistöihin kuuluvia on suljettu pakkotyöleirille, ja naisia esimerkiksi pakkosteriloitu.

Yhdysvaltain ulkoministeriön mukaan Kiinan toimet uiguurialueella vastaavat kansanmurhaa. Tiibetissä ihmisoikeusjärjestöt ovat taas katsoneet, että maan toimet ovat vaikuttaneet negatiivisesti alueen kulttuurisiin ja uskonnollisiin perinteisiin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU