Ulkomaat
21.2.2021 07:58 ・ Päivitetty: 21.2.2021 07:58
YK:n pääsihteeri: ”Tappavaa voimankäyttöä ei voi hyväksyä” – EU:n ulkoministerit keskustelevat Myanmarista huomenna
YK:n pääsihteeri Antonio Guterres tuomitsee tappavan voimankäytön Myanmarissa.
Hänen mukaansa rauhanomaisiin mielenosoittajiin kohdistuvaa tappavaa voimankäyttöä, pelottelua ja häirintää ei voida hyväksyä.
Guterres kommentoi asiaa Twitterissä sen jälkeen, kun kahden ihmisen kerrottiin kuolleen lauantaina poliisin avattua tulen mielenosoittajia vastaan.
Poliisi ja sotilaat tulittivat mielenosoittajia maan toiseksi suurimmassa kaupungissa Mandalayssa, kun mielenosoittajat yrittivät estää poliisia tekemästä pidätyksiä kaupungin satama-alueella. Mielenosoittajat heittelivät poliiseja ensin kivillä, mihin virkavalta vastasi ampumalla.
Joukot käyttivät sekä kumiluoteja että kovia panoksia. Lääkintähenkilökunnan mukaan noin puolet haavoittuneista sai vammoja kovista panoksista ja puolet kumiluodeista. Yhteensä noin 30 ihmisen kerrottiin haavoittuneen. Toista kuolonuhria oli ammuttu päähän.
Paikallisen median mukaan toistakymmentä mielenosoittajaa pidätettiin yhteenoton yhteydessä.
Valtiollinen sanomalehti Global New Light of Myanmar ei maininnut kuolonuhreja lainkaan, mutta syytti yhteenotosta ”aggressiivisia mielenosoittajia” ja sanoi turvallisuusjoukkojen toteuttaneen lain mukaisia turvatoimia. Lehden mukaan mielenosoituksen johtajat pidätettiin.
Ensimmäinen kuolonuhri tuli maanantaina.
Helmikuun alussa tehdyn sotilasvallankaappauksen vastaisissa mielenosoituksissa on kuollut tähän mennessä yhteensä kolme mielenosoittajaa.
Mielenosoitusten ensimmäinen kuolonuhri tuli perjantaina. Tuolloin sairaalalähteet kertoivat, että viime viikolla päähän ammuttu 20-vuotias mielenosoittaja Mya Thwate Thwate Khaing oli menehtynyt vammoihinsa.
Ensimmäisen kuolonuhrin tultua ilmi perjantaina Yhdysvallat kehotti Myanmarin sotilasjunttaa pidättäytymään väkivallasta sekä luopumaan vallasta maassa.
EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Josep Borrell puolestaan tuomitsi lauantaina väkivallan käytön rauhanomaisia mielenosoittajia vastaan.
EU:n ulkoministerien on määrä tavata maanantaina keskustellakseen toimista, joita EU-maat voisivat kohdistaa vallankaappauksen tehneisiin kenraaleihin ja asevoimiin.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.