Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Yksi ennakkosuosikki ulos pj-kuvioista – Yle: “Ei ole minun paikkani”

Mikaela Nylander toteaa, että hänelle riittää kansanedustajan asema.

Kansanedustaja Mikaela Nylander ei lähde tavoittelemaan RKP:n puheenjohtajaksi. Hän kertoi Ylelle, että päätös kypsyi pääsiäispyhinä. Nylanderia pidettiin yhtenä varteenotettavana ehdokkaana.

– Pohdin asiaa koko pääsiäisen ajan ja tulin siihen tulokseen, ettei puheenjohtajuus ole minun paikkani, Nylander sanoo Ylelle.

Neljännen kauden kansanedustaja Nylander sanoo viihtyvänsä erinomaisesti nykyisessä asemassaan.

Nylander odottaa Carl Haglundin seuraajakisaan nykyistä eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Anna-Maja Henrikssonia ja ensimmäisen kauden kansanedustajaa Anders Adlercreutzia. Hän näkisi mielellään puheenjohtajataistossa myös vaasalaiskansanedustaja Joakim Strandin, puolueen varapuheenjohtaja Christina Dahlbomin ja nuorisojärjestön puheenjohtaja Ida Schaumanin.

Nylanderin mielestä RKP:lla olisi nyt oivallinen tilaisuus käydä ideologista keskustelua puoleen suunnasta.

– Eduskuntaryhmässäkin käydään nyt paljon vilkkaampaa keskustelua kun emme ole hallituksessa, Nylander sanoo Ylellä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE