Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Yksi kuoli ja toinen haavoittui vakavasti – Göteborgin poliisi: Miehet kuuluvat rikollisverkostoon

Kaksi ihmistä, joita ammuttiin sunnuntaina Göteborgissa, ovat poliisille entuudestaan tuttuja. Poliisin edustajan Christer Fuxborgin mukaan miehet kuuluvat paikalliseen rikollisverkostoon.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Toinen uhreista kuoli myöhemmin vammoihinsa ja toinen haavoittui vakavasti. Fuxborgin mukaan haavoittuneen tila on vakava mutta vakaa.

– Katsomme nyt taaksepäin. Se, mitä he ovat tehneet viime viikkoina, voi lopulta olla merkityksellistä jutun kannalta. Tämä on palapeli, jota yritämme koota, Fuxborg sanoi.

Poliisin mukaan kyseessä on murhatutkinta. Ketään ei ollut sunnuntai-iltana vielä otettu kiinni eikä asetta ollut löytynyt.

SVT:n mukaan tapahtumapaikalla oli sunnuntaina paljon poliiseja, jotka haravoivat aluetta koirien ja lennokkien avulla. Lisäksi poliisit kiersivät ovelta ovelle tietoja keräten.

Tapahtumapaikalta löytyi useita hylsyjä.

Ampuminen tapahtui kuudelta illalla paikallista aikaa pitserian ulkopuolella Biskopsgårdenin kaupunginosassa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE