Politiikka
4.7.2022 12:04 ・ Päivitetty: 4.7.2022 12:20
Yksimielinen rajasopu sittenkin äänestykseen – ”Kyse on historiallisen merkittävästä asiasta”
Eduskunnan hallintovaliokunta sorvasi perjantaina aamusta iltaan rajavartiolakia koskevaa mietintöä. Erityisenä kiistelyn kohteena oli lakiesityksen pykälä 16. ja siihen sisältyvä ajatus mahdollisuudesta keskittää turvapaikanhaku poikkeustilanteessa yhdelle avoimelle rajanyrityspaikalle.
Hallintovaliokunta lisäsi pykälään uuden momentin, jolla keskittäminen koskisi myös turvapaikan hakemista. Käytännössä itäraja voitaisiin Venäjän hybridioperaation eli välineellistetyn maahantulon tapauksessa väliaikaisesti sulkea.
Rajaviranomaisten tehtäväksi tulisi tunnistaa haavoittuvassa asemassa olevat turvapaikanhakijat kuten vanhukset, vammaiset ja lapset, joiden voitaisiin myös tällaisessa tilanteessa antaa poikkeuksellisesti lupa ylittää raja.
Valiokunta sai rajalaista perjantain päätteeksi aikaan yksimielisen mietinnön.
Maanantaina vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo esitti rajavartionlain lähettämistä osin takaisin perustuslakivaliokunnan arvioitavaksi. RKP:n kansanedustaja Eva Biaudet kannatti Honkasalon esitystä. Samaa mieltä olivat ennen äänestystä muun muassa SDP:n kansanedustaja Hussein al-Taee sekä vihreiden Satu Hassi.
Mielenmuutoksen taustalla oli osittain EU-tuomioistuimen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen perjantaiset tuomiot, jotka käsittelivät muun muassa turvapaikanhaun estämistä Liettuan rajalla viime syksynä.
Rajavartiolain palauttamisesta perustuslakivaliokuntaan äänestettiin maanantaina jo ennen täysistuntoa eduskunnan puhemiesneuvostossa, jossa esitys hävisi äänestyksessä äänin 11-3.
Lisää aiheesta
Honkasalo kutsui lakiesitystä salissa sisäisesti ristiriitaiseksi.
– Meillä tulee olla täysi selkeys siitä, että uutta rajavartiolakia tullaan soveltamaan ja tulkitsemaan kansainvälisen oikeuden mukaisella tavalla, joka turvaa aina tosiasiallisen mahdollisuuden hakea turvapaikkaa. Perustuslakivaliokunnan lausunto on tarpeen, jotta esityksen perustuslaillisuudesta voidaan olla täysin varmoja, Honkasalo sanoi eduskunnassa maanantaina.
Hallintovaliokunta lisäsi hallituksen esitykseen uutta sääntelyä turvapaikanhakuoikeutta koskien, Honkasalo sanoi ja viittasi turvapaikanhakijoiden palautuskieltoon.
– Kyse on historiallisen merkittävästä asiasta. Siitä minkälainen valtio olemme ja minkälaiset arvot meitä ohjaavat.
Perustuslakivaliokuntaan lähettäminen kaatui täysistunnossa äänin 103-16. Kansanedustajista 11 äänesti tyhjää. Istunnosta oli poissa 69 edustajaa.
Eduskunta äänestää rajavartiolakia koskevan hallituksen esityksen voimaantulosta torstaina.
Päivitetty äänestystulos klo 15.12.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
1.7.2022 10:57
Jälleen käänne: kaatuuko rajavartiolaista saavutettu sopu? – eduskunta selvittelee paraikaa eilistä tuomioistuinratkaisua
Politiikka
1.7.2022 14:47
Valtiosääntöasiantuntija tyrmää rajavartiolain muutosesitykset ihmisoikeusvelvoitteiden vastaisina – vertaa mietintöä Turkki-paperiin