Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Yle: Finnair lopettamassa lennot useille kotimaan lentoasemille ensi kevääseen asti

Lentoyhtiö Finnair saattaa lopettaa ensi kevääseen asti lentämisen kokonaan useille kotimaisille lentoasemille, kertoo Yle omien tietojensa pohjalta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Ylen tietojen mukaan päätös koskee lentoja Jyväskylään, Joensuuhun, Kemi-Tornioon, Kajaaniin ja Kokkola-Pietarsaareen. Yle kertoo, että lentoliikenne näillä asemilla on ollut maaliskuusta alkaen jäissä koronaviruksen aiheuttaman epidemian seurauksena, mutta reitit kyseisille asemille ovat myös Finnairin heikoimmin tuottavia. Ylen mukaan on mahdollista, että lennot näillä kentillä eivät jatku lainkaan.

Ylen tietojen mukaan Finnair aikoo heinäkuusta alkaen portaittain lisätä liikennettä kotimaan reiteillä. Koronapandemian puhkaiseman kysynnän vuoksi yhtiö on kevään aikana lentänyt kotimaan reiteillä harvennetusti tai ei lainkaan.

Finnairin viestinnästä ei kommentoida väitettä STT:lle. Yhtiö ei kommentoinut reittien lakkautusuhkaa myöskään Ylelle.

– Emme vielä ole julkaisseet liikenneohjelmaamme heinäkuusta eteenpäin, joten emme tulevia lentoja tässä vaiheessa kommentoi, Finnairin mediasuhdejohtaja Päivyt Tallqvist kertoo STT:lle tekstiviestitse.

Finnair julkistaa mediatietojen mukaan maanantaina uudet lentoaikataulut, jotka ovat voimassa tämän vuoden heinäkuusta maaliskuuhun 2021.

– Emme myöskään kommentoi huhuja, Tallqvist jatkaa.

“Emme sitä pään nyökkäyksellä hyväksy”

Kajaanin kaupunginjohtaja Jari Tolonen kertoo, että hänellä ei ole vielä tietoa lentojen kohtalosta.

Hänen mukaansa Finnair on kutsunut huomenna maanantaina koolle palaverin, jossa on määrä kertoa asiasta jotain. Tolosen tietojen mukaan tapaamiseen on kutsuttu mukaan myös muiden kaupunkien johtoa.

– Toivomme tietenkin, että kyseessä olisi vain määräaikainen lentojen loppuminen tai supistaminen, ei kokonaan lakkauttaminen. Pakko vain odottaa huomiseen.

Tolosen mukaan lentojen loppuminen kokonaan vaikuttaisi esimerkiksi Kajaanin naapurikunnassa Sotkamossa sijaitsevan laskettelukeskus Vuokatin matkailuun.

– Jos ne olisivat kokonaan loppumassa, aloitamme rummutuksen omistajaohjaukseen päin. Emme tule sitä pään nyökkäyksellä hyväksymään.

Tolosen mukaan tällöin vaihtoehtona tulisi pohtia esimerkiksi korvaavan lentoyhtiön löytymistä reitille.

Maanantain palaverista kertoi ensimmäisenä Kainuun Sanomat.

“Se on hirveä isku maakuntien elinvoimalle ja yrittäjyydelle.”

Keskustan torniolainen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Katri Kulmuni tuomitsi Twitterissä ajatuksen reittien lakkaamisesta kokonaan. Kulmunin mukaan yhteyksiä on syytä palauttaa mahdollisimman pian, kun koronatilanne sen sallii.

– Kaikkinainen spekulaatio maan sisäisten reittien kokonaan lakkaamisesta kannattaa lopettaa ennen edes sen alkamista, Kulmuni kirjoitti.

Myös Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen suhtautui ajatukseen kielteisesti.

– Jos Finnair toteuttaa nämä aikomukset, se on hirveä isku maakuntien elinvoimalle ja yrittäjyydelle – ja outo kiitos siitä, että veronmaksajia tarvitaan yrityksen pelastamiseen, Pentikäinen kirjoitti.

Matkustajat kadonneet 99-prosenttisesti

Ylen tietojen mukaan Finnair aikoo heinäkuusta alkaen portaittain lisätä liikennettä kotimaan reiteillä. Koronapandemian puhkaiseman kysynnän vuoksi yhtiö on kevään aikana lentänyt kotimaan reiteillä harvennetusti tai ei lainkaan.

Muiden lentoyhtiöiden tavoin Finnairin toiminta on kärsinyt merkittävästi, kun koronapandemia on romahduttanut matkustajamäärät. Finnairin mukaan sillä oli huhtikuussa kotimaan reittiliikenteessä 2 400 matkustajaa, mikä oli lähes 99 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten vastaavaa aikaan.

Useissa maissa on myös nähty tukijärjestelyjä vaikeuksiin ajautuneille yhtiöille. Suomessa valtio on toistaiseksi sitoutunut tukemaan Finnairia enintään 700 miljoonalla eurolla. Summa sisältää osallistumisen yhtiön kaavailemaan 500 miljoonan euron osakeantiin sekä muita mahdollisia pääomitusjärjestelyjä.

Finnair suunnittelee merkintäoikeusantia, koska sen pääomat ovat vähentyneet koronakriisin aikana.

Suomen valtion osuus Finnairin osakkeista ja äänistä on tällä hetkellä 55,8 prosenttia.

STT–Ilkka Hemmilä, Sanna Raita-aho

Uutista täydennetty 17.5. klo 10.16 Kulmunin ja Pentikäisen ja klo 10.43 Finnairin ja Kajaanin kaupunginjohtajan kommenteilla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE