Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Talous

Yle: Noin 1 800 miljardin euron edestä epäilyttäviä rahansiirtoja – pankit ovat laiminlyöneet rahanpesun ehkäisyn

Istock

Mittava tietovuoto koskien noin 1 800 miljardin euron epäilyttäviä rahansiirtoja vuosina 2000–2017 paljastaa, että pankit ovat laiminlyöneet rahanpesun ehkäisyn toistuvasti, kertoo Yle. Kansainvälisessä vuotoa tutkineessa toimittajaryhmässä ICIJ:ssä on Suomesta mukana Ylen MOT.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kaikkiaan verkostossa on mukana 110 tiedotusvälinettä 88 maasta.

Pankkien papereiksi nimetty tietovuoto koostuu ilmoituksista, joita pankit ovat tehneet Yhdysvaltojen rahaliikennettä valvovalle FinCEN-viranomaiselle. Pankit ovat velvollisia ilmoittamaan epäillyistä rahanpesutapauksista. Aineistossa kerrotaan olevan yli kaksi biljoonaa siirtoa.

Asiakirjoista löytyvät myös noin sadan suomalaisen yhtiön ja yksityishenkilöiden nimet. Ylen mukaan Nordea on ainoa aineistossa näkyvästi mukana oleva suomalaispankki. Aineiston mukaan Nordean tilien kautta on kulkenut muiden pankkien epäilyttäviksi luokittelemia siirtoja yli 150 miljoonan euron arvosta.

Valtaosa näistä siirroista on tehty vuosien 2013–17 aikana. Aineiston mukaan Nordea on ainakin joissakin tapauksissa laiminlyönyt pankeille kuuluvaa velvollisuutta tuntea asiakkaansa, jotta rahanpesu voitaisiin estää.

Nordea toteaa Ylelle, ettei se hyväksy pankin käyttämistä rahanpesuun. Pankki kertoo myös tehneensä vuoden 2015 jälkeen useita toimia, joilla se on kohentanut rahanpesun ja muiden taloudellisten väärinkäytösten ehkäisyä.

Raportit epäilyttävistä tilisiirroista viranomaisille eivät välttämättä tarkoita, että niihin liittyisi rahanpesua tai muuta rikollista toimintaa. Pankkien velvollisuus on kuitenkin ilmoittaa epäilyttävistä rahansiirroista. Osa ilmoituksista johtaa myös rahanpesututkintaan.

Jokerien venäläisomistaja tarkkailtavana

Jääkiekiekkojoukkue Jokerien venäläisomistajat ovat tietovuodon mukaan olleet vuosien ajan tarkkailussa. Vladimir Potaninista ja hänen yhtiöistään on tehty useita rahanpesuilmoituksia.

Joukkueen päärahoittajana toimivan Potaninin tilisiirtoja on luokiteltu epäilyttäviksi useiden kymmenien miljardien eurojen edestä. Vuodettu aineisto ei sisällä tietoja Jokereiden rahaliikenteestä.

Potanin ei halunnut kommentoida epäilyjä Ylelle.

Terrafamen kumppanista tehty useita ilmoituksia

Aineistosta selviää myös, että valtion kaivosyhtiö Terrafamen yhteistyökumppani Trafigura on ollut monesti rahanpesututkijoiden kiinnostuksen kohteena. Trafigura omistaa vuodesta 2017 lähtien Terrafamesta kolmanneksen.

Trafiguran yhteydessä selvitetään useiden kymmenien miljardien eurojen arvoisia epäilyttäviä tilisiirtoja. Hälytyskellot ovat soineet, koska Trafiguralla ollut yhteyksiä korruptioskandaaleihin eri puolella maailmaa. Lisäksi se on siirtänyt useita satoja miljoonia euroja veroparatiisiyhtiöille, joilla ei näytä olevan todellista liiketoimintaa.

Trafigura ei halunnut kommentoida epäilyjä Ylelle. Kommenttipyynnön torjuivat myös elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) ja työministeri Tuula Haatainen (sd.). Terrafamen toiminta kuuluu nykyisin työministerin vastuulle.

STT–Nina Törnudd

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Marja Luumi

Työmarkkinat
26.10.2020
”Uho tuntuu jatkuvan, tämä on aivan absurdi ajatus” – Paperiliiton Vanhala ihmettelee Metsäteollisuuden Hollménin puheita ”tyhjältä paperilta” lähtemisestä
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE