Kotimaa
29.3.2022 06:05 ・ Päivitetty: 29.3.2022 06:24
Yle: Suojelupoliisille esitetään salaista rekrytointia – koskisi vuosittain 30-40 virkaa
Sisäministeriö esittää lakiluonnoksessaan salaisen palkkauksen sallimista suojelupoliisille, kertoo Yle.
Esitys tarkoittaisi, että suojelupoliisi voisi täyttää jotkut virat niin, ettei virkaa julisteta haettavaksi tai virkaan valitun henkilöllisyys salataan.
Salainen rekrytointi olisi mahdollista siviilitiedusteluun Suomessa ja ulkomailla. Lakiluonnoksen arvion perusteella suojelupoliisissa olisi vuositasolla 30-40 virantäyttöä, joissa salaista palkkausta voisi harkita.
Ministeriö laajentaisi salaisen palkkauksen mahdollisuutta myös keskusrikospoliisissa ja paikallispoliisissa.
Tällä hetkellä laki poliisin hallinnosta sallii vain joidenkin miehistötason virkojen, kuten vanhemman konstaapelin ja nuoremman konstaapelin paikan täyttämisen ilman viran haettavaksi julistamista.
Yle kertoi marraskuussa, että suojelupoliisi epäilee joutuneensa vakoilun kohteeksi.
Ylen tietojen mukaan joihinkin suojelupoliisin työpaikkoihin on voitu hakea tarkoituksellisesti tiedustelumielessä tavoitteena selvittää tehtäviin valittujen työntekijöiden nimiä ja muita tietoja.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.