Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Palvelunestohyökkäys eduskunnan ulkoisille verkkosivuille – “Tässä on taustalla julkisuuden hakua ja ilkivallan tekoa”

iStock

Eduskunnan verkkosivuihin kohdistui tiistaina palvelunestohyökkäys, kertoi eduskunta tiedotteessaan. Sen mukaan hyökkäys alkoi iltapäivällä puoli kolmelta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Eduskunnan viestintäpäällikkö Heli Kesti-Ylioja kertoi STT:lle tiistai-iltana, että sivut eivät ole kokonaan poissa käytöstä, mutta niillä on hitautta.

-  Ei ole ainakaan tiedossa, että siellä olisi jokin osa kaatunut kokonaan, Kesti-Ylioja kertoi STT:lle.

Hänellä ei ollut iltaseitsemän jälkeen tietoa siitä, milloin hyökkäys olisi ohi.

Eduskunta teki toimia hyökkäyksen rajaamiseksi yhdessä palveluntoimittajien ja kyberturvallisuuskeskuksen kanssa.

Venäjäksi kirjoittava hakkeriryhmä NoName057(16) sanoo viestipalvelu Telegramissa hyökänneensä Suomen eduskunnan verkkosivuille. Ryhmä on myös liittänyt viestiinsä linkit Helsingin Sanomien ja Ylen verkkosivustoille. Se kertoo, että paikalliset tiedotusvälineet ovat jo uutisoineet hyökkäyksestä.

Asiasta aiemmin uutisoineen Ylen mukaan kyseessä on venäläinen hakkeriryhmä.

Kyberturvallisuuskeskuksen verkkosivujen mukaan palvelunestohyökkäyksiä tapahtuu Suomessa vuosittain kymmeniätuhansia ja ne ovat myös yleistyneet viime vuosina.

Tekijät käytännössä keitä vain

Kyberturvallisuuskeskuksen erityisasiantuntija Ossi Kuosmanen kertoo, ettei ole varmuutta, ovatko tekijät Venäjältä. He voivat olla käytännössä keitä vaan.

-  Tässä on taustalla julkisuuden hakua ja ilkivallan tekoa. Ei näillä yleensä muuta aikaiseksi saada, Kuosmanen sanoo.

Hänen mukaansa palvelunestohyökkäysten tekeminen ei ole vaikeata, sillä hyökkäyksen takana olevan tahon ei ole pakko sitä itse toteuttaa. Rikolliset tai kiusantekijät voivat ostaa sen palveluina, eikä heidän tarvitse itse sitä teknisesti toteuttaa.

Kuosmanen kertoo, ettei hyökkäysten määrässä ole tapahtunut mitään muutosta. Palvelunestohyökkäyksiä tulee säännöllisesti läpi vuoden.

-  Heinäkuu oli itse asiassa aika hiljainen kuukausi.

Huhtikuussa palvelunestohyökkäys ministeriöiden sivuille

Uutis- ja kuvatoimisto STT joutui heinäkuun lopussa verkkohyökkäyksen kohteeksi. Tällöin kyse ei ollut palvelunestohyökkäyksestä, vaan kiristyshaittaohjelmasta. Tekijäksi ilmoittautui LV-niminen kyberrikosryhmittymä, jonka on kerrottu olleen tekijänä myös konepajayhtiö Wärtsilään heinäkuussa kohdistuneessa hyökkäyksessä.

Huhtikuussa kerrottiin palvelunestohyökkäyksestä esimerkiksi ulko- ja puolustusministeriöiden verkkosivuille. Samana päivänä Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi puhui Suomen eduskunnalle.

-  En pidä näitä ajallisesti ihan sattumana, ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) sanoi toimittajille eduskunnassa Zelenskyin puheen jälkeen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE