Politiikka

Yle-vero ei kevenekään entistä useammalta pienituloiselta – perussuomalaiset syyttävät SDP:tä

Lehtikuva / Vesa Moilanen
Lehtikuva / Vesa Moilanen
Lehtikuva / Vesa Moilanen

Yle-veroa arvioinut parlamentaarinen työryhmä ei päässyt yksimielisyyteen veron keventämisestä pienituloisilta, kertoo perussuomalaisten Kaj Turunen tiedotteessa.

Veron oli tarkoitus poistua sadoilta tuhansilta pienituloisilta ja nousta hieman suurituloisilla.

Turusen mukaan oppositiolla ei ollut halua muutokseen.

– Opposition edustajilla, lähinnä demareilla, ei ollut halua alentaa pienituloisten verotusta ja laajentaa sadoilla tuhansilla Yle-verosta vapautettujen joukkoa. Pidän tätä hyvin valitettavana, Turunen sanoo tiedotteessa.

Turusen mukaan työryhmä ei päässyt yksimielisyyteen edes sen toimeksiannosta. SDP:n edustajat halusivat laajentaa työryhmän toimeksiantoa ja ottaa keskusteluun Yle-veroindeksin jäädytyksen perumisen, vaikka siihen oli tarkoitus palata ensi vuonna, Turunen sanoo.

Turunen kertoo olevansa pettynyt lopputulokseen. Hänen johtamansa työryhmän toiminta päättyi.

– Toivon, että tästä huolimatta hallitus ottaa asian hoitoonsa ja pienituloisten Yle-veromaksuja helpotetaan ja osalta poistetaan työryhmän toimeksiannon mukaisesti.

Yleisradioveroa tulee kehittää niin, että sosiaalinen oikeudenmukaisuus vahvistuu.

SDP:n edustajina ryhmässä olivat Eero Heinäluoma ja Krista Kiuru.

– Yleisradioveroa tulee kehittää niin, että sosiaalinen oikeudenmukaisuus vahvistuu. Pienituloisten Yle-veroa on perusteltua keventää. Samalla kun tästä sovitaan, tulee sopia myös auki olevasta vuoden 2019 Yle-indeksistä, demarikaksikko vaatii Helsingin Sanomien mukaan.

Uutispalvelun mukaan kaksikko vaatii, että hallitus lopettaa Ylen asioiden jatkuvan veivaamisen ja palaa Ylen osalta parlamentaariseen valmisteluun.

– Yle-veron suuruudesta ja porrastuksesta on mahdotonta päättää ilman, että samalla sovitaan Ylen vuoden 2019 menotasosta ja sen vaatimasta indeksikorotuksesta. Ylen ansaitsema työrauha puoltaa myös sitä, että nyt ratkaistaan kerralla kaikki tämän vaalikauden avoinna olevat Yleä koskevat asiat.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat