Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

16.3.2022 07:52 ・ Päivitetty: 16.3.2022 07:56

Ympäristöministeri Emma Kari: Akuutin hädän hetkellä on voitava tukea viljelijöitä

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Ympäristöministeri Emma Kari (vihr.) vaatii tukea suomalaiselle maataloudelle Ukrainan sodan myötä syntyneessä kriisissä.

Demokraatti

Demokraatti

– Nyt akuutin hädän hetkellä meidän on voitava tukea viljelijöitä, jotta he saavat oikeudenmukaisen toimeentulon työstään. Samalla on kuitenkin tehtävä uudistuksia, jotka vahvistavat omavaraisuuttamme ja tukevat suomalaista työtä. Tästä vastuussa olemme me päättäjät. Kari kirjoittaa blogisssaan.

Hän muistuttaa ruoantuotannon olevan yksi huoltovarmuutemme kivijaloista ja osa turvallisuuspolitiikkaa.

– Viljelijöillä on siis merkittävä tehtävä koko Suomen turvallisuuden takaajina.

– Maataloudessa emme kuitenkaan ole omavaraisia. Olemme riippuvaisia fossiilisten polttoaineiden ja typpilannoitteiden ja niiden raaka-aineiden tuonnista. Yksi tällainen raaka-aine on maakaasu. Kun öljyn ja maakaasun hinta nousee, nousevat myös viljelijöiden kustannukset. Siksi Putinin aloittama hyökkäyssota kurjistaa myös suomalaisten viljelijöiden tilannetta.

Kulunut satovuosi on Karin mukaan ollut vaikea. Lannoitteiden öljyn hinnat nousivat eivätkä sääolot suosineet.

– Maataloudessa ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät ensimmäisten joukossa esimerkiksi äärevöityvinä sääilmiöinä.

Maatalouskoneet ja tilat käyttävät yhä huomattavan määrän polttoöljyä. Peltojen typpilannotteiden valmistuksessa käytetään maakaasua, ammoniakkia ja kaliumia.

– Kaikkia näistä on hankittu vielä Venäjältä.

– On selvää, että riippuvuuttamme fossiilisista polttoaineista ja tuontilannoitteista ei voi katkaista yhdessä vuodessa, mutta on otettava askelia oikeaan suuntaan. Niin on tehtävä sekä viljelijöiden toimeentulon että Suomen huoltovarmuuden takia.

Kari mainitsee mahdollisina keinoina muun muassa biokaasun tuotannon tukemisen, kierrätyslannoitteiden ja viherlannoituksen käytön vahvistamisen, ravinteiden kierrätyksen ja kulutustottumusten muutoksen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU