Työmarkkinat
27.3.2023 15:51 ・ Päivitetty: 27.3.2023 15:51
“Yritys ei kunnioita työntekijöiden laillisia oikeuksia” – SOL hakusaartoon
Palvelualojen ammattiliitto PAMin hallitus julisti tänään SOL Palvelut Oy:n ja SOL Kiinteistöpalvelut Oy:n hakusaartoon, joka alkaa välittömästi.
PAMin mukaan SOL on toiminut poikkeuksellisen asiattomasti painostaessaan työntekijöitään lakonalaiseen työhön.
– Painostusta on kohdistettu erityisesti maahanmuuttajataustaisiin työntekijöihin. Emme voi katsoa toimettomana SOLin toimintaa, ja siksi julistamme hakusaarron yritykseen, joka ei kunnioita työntekijöiden laillisia oikeuksia, PAMin järjestöjohtaja Risto Kalliorinne perustelee tiedotteessa.
Hakusaarto tarkoittaa sitä, että PAMin jäsenten ei pidä hakeutua töihin SOLiin ja samalla kehotetaan myös muita välttämään yrityksen avoimia tehtäviä. Lisäksi työvoimaa välittävien tahojen toivotaan pidättäytyvän työntekijöiden värväämistä yritykseen.
Hakusaarto on voimassa siihen saakka, kunnes saarron päättämisestä on erikseen sovittu.
KALLIORINTEEN mukaan SOLin toiminta osoittaa, että yrityksen työntekijät eivät ole keskenään tasa-arvoisia ja erityisesti heikommassa työmarkkina-asemassa olevat joutuvat kohtaamaan työnantajalta epäasiallista kohtelua.
– Aiomme selvittää kaikki tietoomme tulleet työnantajien harjoittamat asiattomuudet ja ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin, tarpeen vaatiessa myös oikeustoimiin.
Kiinteistöpalveluala on yksi suurimmista maahanmuuttajataustaisia työntekijöitä työllistävistä toimialoista.
– Viime viikolla lakossa oli merkittävä joukko maahanmuuttajia. Lakon piirissä olleesta 25 000 työntekijästä heitä on noin kolmannes. Kyse oli siis yhdestä Suomen suurimmasta maahanmuuttajien lakosta, Kalliorinne toteaa.
Seuraava kiinteistöpalvelualan lakko alkaa ensi torstaina puoliltaöin ja päättyy ensi lauantaina puolen yön aikaan, jollei ennen sitä ole sovittu uudesta alan työehtosopimuksesta. Lakko koskee 18 yritystä, ja sen piirissä on noin 27 000 työntekijää.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.