Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Yritysten perustaminen ei ole lakannut koronakriisin aikana

Uusyrityskeskusten tarjoaman maksuttoman yritysneuvonnan avulla perustettiin tammi-maaliskuussa uusia yrityksiä hieman enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Nyt vähintään puolessa neuvontatapauksista käsitellään koronapandemian seurauksia, mutta perustamisneuvonnallekin on kysyntää. Uusia yrityksiä syntyy koronakriisistä huolimatta.

Demokraatti

Demokraatti

Tammi-maaliskuun aikana perustettiin Suomen 30 uusyrityskeskuksen kautta yhteensä 1713 uutta yritystä. Tämä on kolme prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin vastaavana aikana, jolloin yrityksiä perustettiin 1659.

Kun koronaepidemian vaikutukset yrittäjyyteen tulivat näkyväksi maaliskuun puolivälin aikoihin, käynnisti Suomen Uusyrityskeskukset yhdessä Suomen Yrittäjien, Kuntaliiton ja Suomen Elinkeino- ja Kehitysyhtiöt SEKESin kanssa Alueesi korona-apu yrittäjälle -palvelun. Uusyrityskeskusten yritysneuvojien toimenkuva laajeni hetkessä koskemaan perustamisneuvonnan lisäksi myös toimivien yritysten neuvontaa ja kriisiavun antamista.

Vähintään puolet Uusyrityskeskusten asiakkaista on nyt toimivia yrittäjiä, joita autetaan tekemään oikeat toimenpiteet ja hakemaan sopivaa rahoitusta koronakriisistä selviämiseksi. Yritysneuvojilla on ollut nyt jopa kolminkertainen määrä asiakkaita normaalioloihin verrattuna.

Vaikka korona on vaikuttanut poikkeuksellisella tavalla yrittäjyyteen, ei yritysten perustaminen ole lakannut kriisin aikana. Suomen Uusyrityskeskukset ry on arvioinut yhdessä Patentti- ja rekisterihallituksen kanssa, että yritysten perustaminen olisi vähentynyt koronaepidemian myötä 15-25 prosenttia alkuvuoteen verrattuna.

– Notkahdus perustamisluvuissa on maltillinen, kun ottaa huomioon, miten voimakkaasti korona iski yrittäjyyteen. On kuitenkin paljon myös niitä toimialoja, joilla koronan vaikutus tuotteen tai palvelun kysyntään on neutraalia tai jopa positiivista. Vaikuttaa siltä, että ihmiset osaavat myös katsoa koronakriisin yli ja nähdä, että tilanne tasaantuu ennen pitkää, Suomen Uusyrityskeskukset ry:n toimitusjohtaja Susanna Kallama pohtii tiedotteessa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE