Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Zelenskyi ihmeissään: “Ammumme niitä alas, vaikka meille sanotaan, ettei iranilaisia droneja ole Ukrainassa”

AFP / LEHTIKUVA / HANDOUT

Venäjän iranilaisvalmisteiset dronet eivät todennäköisesti vaikuta merkittävästi sodan kulkuun Ukrainassa, arvioi yhdysvaltalainen ajatushautomo Institute for the Study of War (ISW).

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Ukrainalaisen prikaatikenraalin Oleksi Hromovin mukaan Venäjä olisi käyttänyt 86:ta iranilaista Shahed-136-lennokkia Ukrainaa vastaan ja näistä 60 prosenttia olisi tuhottu, kertoo ISW.

ISW arvion mukaan lennokkeja on tähän mennessä käytetty lähinnä siviilikohteisiin ja terroritarkoituksissa.

Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin mukaan Iran väittää, ettei maassa valmistettuja lennokkeja käytetä Ukrainassa, vaikka niitä nähdään Ukrainan taivaalla.

-  Ammumme niitä alas, vaikka meille kerrotaan, ettei iranilaisia droneja ole Ukrainassa. Löydämme kyllä keinot varmistaaksemme, ettei niitä tosiaan jää jäljelle, Zelenskyi sanoi torstai-iltaisessa puheessaan.

Zelenskyi sanoi myös ukrainalaisjoukkojen vallanneen Hersonin alueella alkukuun aikana takaisin yli 500 neliökilometriä maa-alueita ja kymmeniä kyliä.

SYYSKUUN ALUN jälkeen Harkovan alueella takaisin vallatuilta alueilta on löydettty kaikkiaan 534 siviilin ruumiit, kertoi alueen johtava poliisitutkija Serhi Bolvinov torstaina.

Asiasta uutisoi muun muassa yhdysvaltalaislehti New York Times.

Bolvinovin mukaan valtaosa ruumiista on löytynyt Izjumin suurelta hautapaikalta, josta löytyi yhteensä 447 haudattua ruumista. Ukrainan poliisiylijohtaja Ihor Klymenko kertoi noin kaksi viikkoa sitten, että Izjumin hautapaikalle haudattujen ruumiiden ylöskaivaminen oli saatu päätökseen.

Bolvinovin mukaan Harkovassa takaisin vallatuilta alueilta on löydetty myös 22 kohdetta, joita ukrainalaisviranomaiset epäilevät venäläisjoukkojen käyttäneen kidutushuoneina.

TORSTAINA Zaporizhzhjan kaupunkiin kohdistuneessa ohjusiskussa kuolleiden määrä on kasvanut.

Seitsemän venäläisohjuksen isku Zaporizhzhjaan on alueen kuvernöörin Oleksandr Staruhin mukaan johtanut ainakin seitsemään kuolonuhriin.

Kuvernöörin mukaan ainakin viiden ihmisen uskotaan olevan yhä kadoksissa ja iskun jälkeiset raivaustyöt jatkuvat.

Eilen Zaporizhzhjan ohjusiskussa kerrottiin kuolleen kolme ihmistä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE