Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Zyskowicz: Sebastian Tynkkynen on palautettava BB-taloon

Hallituspuolue Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Ben Zyskowicz kyselee toisen hallituspuolueen Perussuomalaisten rasistisuuden perään.

-Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen on julkisesti vaatinut (Facebook 19.7.), että kaikki Suomen kansalaisuutta vailla olevat Irakista, Afganistanista ja Somaliasta tulleet islaminuskoiset ihmiset tulisi palauttaa lähtömaihinsa. Jos keskustelu alennetaan tälle tasolle ja tällä linjalla jatketaan, minä voin yhtä hyvin vaatia, että Tynkkynen palautetaan BB-taloon, tykittää kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz.

Tynkkynen nousi julkisuuteen allunperin juuri BB-talon kautta ja valittiin Perussuomalaisten nuorten puheenjohtajaksi pari vuotta sitten.

-Maahanmuuttopolitiikka on yksi politiikan lohko ja siitä tulee voida käydä yhtä avointa ja vapaata keskustelua kuin muistakin suomalaisen politiikan osa-alueista, sanoo  Zyskowicz.

-On kuitenkin aivan eri asia Tynkkysen tavoin demonisoida yksi kokonainen uskontokunta ja hyökätä tuon uskonnon seuraajia vastaan, hän sanoo.

“Miten kauan hallituspuolue Perussuomalaiset tarjoavat kentän rasismille?”

– Tynkkynen kirjoittaa muun muassa, että ”islam pitää kitkeä Suomesta pois” ja että ”kaikki vaan nopeasti ulos”. Tässä ei tosiasiassa ole kyse maahanmuuttopolitiikasta, vaan islaminuskoisten ihmisten vastaisesta kiihotuksesta ja rasistisesta ajattelusta. Samaan aikaan Tynkkysen johtama Perussuomalaiset Nuoret ehdottavat (21.7.), että Suomen laista poistetaan pykälät kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta.

-Tynkkynen ei ole ensimmäinen Perussuomalaisten riveistä tullut rasismikohun aiheuttaja. Kysymys kuuluukin, miten kauan Perussuomalainen puolue, joka on hallitusvastuussa ja joka on sitoutunut vastustamaan rasismia, voi jatkuvasti tarjota toimintakentän sellaisille poliittisille toimijoille, jotka kiihottavat ihmisiä islaminuskoisia vastaan ja syyllistyvät suoranaiseen rasismiin,  Zyskowicz kysyy.

Lisää aiheesta

Juutalaisuskontoinen Zyskowicz on hallituspuolue Kokoomuksen keskeinen ja pitkäaikainen kansanedustaja ja on tätänykyä eduskuntaryhmänsä toinen varapuheenjohtaja.

Jo aiemmin perussuomalaisten rasistiseen toimintaan kiinnitti huomiota SDP:n kansanedustaja Tytti Tuppurainen, joka kyseli, onko rasisistisesta toiminnasta tullut jo hallituspuolue Perussuomalaisten toimintatapa.

Myös SDP:n puoluesihteeri Reijo Paananen on muistuttanut, että Perussuomalaiset on sitoutunut rasismin vastaiseen toimintaan, kuten kaikki muutkin eduskuntapuolueet.

– En väittänyt missään kohtaa, että kaikki muslimit tulee maasta poistaa, Tynkkynen sanoi STT:lle sähköpostitse iltapäivällä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE