Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kommentti: Hallituksen mykkäkoulun on loputtava – Suomen maine pelissä

Tähän on tultu. Ja nyt riittää.

Jos joku luuli, että PS-nuorten puheenjohtajan Facebook-kirjoitus tyyliin “Muslimit karkotettava Suomesta turvallisuuden nimissä” oli pohjakosketus, niin jo tänään tuli jatkoa hätkähdyttävien ulostulojen sarjaan.

Perussuomalaiset nuoret esittää, että rikoslaista poistettaisiin pykälät kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sekä uskonrauhan rikkomisesta. Nuorisojärjestö perustelee vaatimusta sillä, että kyseiset pykälät ovat “monitulkintaisia”.

Kysymyksiä herää, paljon.

Sellainenkin, että millaista Suomi-kuvaa tällainen ehdotus rakentaa esimerkiksi maailman juutalaisten silmissä? Itse asiassa kaikkien uskonnnollisiin tai etnisiin vähemmistöihin kuuluvien parissa. Myös, ja nimenomaan, Suomessa.

Kaikkien, myös PS-nuorten, pitäisi tuntea historiaa sen verran, että tietää, miksi kyseiset pykälät ovat lainkirjoihin tulleet.

Nuorisojärjestön vaatimus ei ole kevyttä poliittista huulenheittoa.

Lisää aiheesta

Asia on vakava. Perussuomalaiset on pääministeri Juha Sipilän (kesk.) johtamassa hallituksessa istuva puolue, jonka puheenjohtaja Timo Soini on myös tasavallan ulkoministeri.

PS-nuoret ei ole mikä tahansa asioihin kantaa ottava aatteellinen yhdistys. Se on toiseksi suurimman hallituspuolueen valtakunnallinen nuorisojärjestö.

Kotisivullaan se kertoo olevansa “kansallismielinen ja kansallisvaltiokeskeinen” poliittinen nuoriso- ja opiskelijajärjestö.

Se myös toteaa, että politiikka perustuu arvoihin ja aatteeseen.

Siitä ja Suomen nykyisestä asenneilmastosta kertoo omaa kieltään myös tämä ulostulo.

Viimeistään tämän jälkeen on selvää, ettei Timo Soinin ja perussuomalaisten hallituskumppaneiden vaikeneminen asiassa voi jatkua. Ei enää päivääkään.

Hallituksen on tunnettava vastuunsa Suomen kuvasta ja uskottavuudesta kansainvälisenä toimijana uhkaavasti kriistyvässä maailmassa. Tämän olisi syytä kiinnostaa paitsi ministereitä, hallituspuolueiden edustajia laajemminkin.

Keskustelua ei voi yrittää kuitata tokaisemalla, että nuoret ovat nuoria ja aina radikaaleja. Sellainen ei mene toistuvasti läpi, edes plokissa.

SDP:n oululainen kansanedustaja Tytti Tuppurainen kysyi eilen, onko hallituspuolueella rasismi tullut jo osaksi politiikkaa.

Kuka vastaa?

Päääministeri, ulkoministeri ja valtiovarainministeri voisivat aloittaa.

Sillä vaieta ei enää voi.

Radiohiljaisuuden sijasta päättäjilta odotetaan vastuun ottamista, myös hankaliksi koetuissa asioissa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE