Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“10 000 työtöntä ei näytä riittävän virkamiehille” – Rakennusliitto pöyristyi ovien avaamisesta kiinalaisille

Suomi on avaamassa rakennusalan työmarkkinat myös kolmansien maiden eli esimerkiksi Kiinan, Bangladeshin tai Ukrainan rakentajille.

Asialla on Uudenmaan Ely-keskus, joka aikoo poistaa tarveharkinnan rakennustyöntekijöiden tuonnilta.

Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi pitää Ely-keskuksen päätöstä käsittämättömänä.

– On vastuutonta avata työmarkkinat halpatuonnille tilanteessa, jossa synkeä työttömyysjakso on juuri päättynyt. Työvoimaa on riittänyt kyllä suomalaisilla rakennustyömailla eikä pulasta voi puhua. EU:n alueelta tänne voi tulla töihin kuka tahansa.

Harjuniemi näkee, että päätöksen taustalla on “selvästi hallituksen ja Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) linjaus siitä, että työvoiman tuonti Suomeen on vapautettava”.

– Rakennusalan työttömyyskassassa oli viime kuussa 10 000 työtöntä työnhakijaa. EU:n alueelta työttömiä rakentajia löytyy miljoonia, mutta tämäkään ei näytä riittävän suomalaisille virkamiehille. EU:ssa oli vuoden alussa noin 26 miljoonaa työtöntä, Harjuniemi muistuttaa.

Hän ihmettelee, miten Uudenmaan Ely-keskus katsoo kuitenkin, että talonrakentajien, betonirakentajien, raudoittajien, kirvesmiesten, rakennuspuuseppien, putkiasentajien sekä rakennusmaalareiden saatavuus on nyt Suomessa “vaikeutunut”. Näin rakennusalasta on tullut sen mukaan “pula-ala”.

Lisää aiheesta

Näkee selvästi, että näin tähdätään entistä halvempien rakentajien joukkotuontiin.

Harjuniemi kyseenalaistaa vakavasti rakennusalan käytännön, jossa joko syöksytään vapaasti lamaan tai riuhdotaan kiireellä ylikuumentuneessa tilanteessa.

– Nyt virkamiesten päätös “pula-alasta” tukee tätä epätervettä ilmiötä.

Rakennusliitto epäilee, että päätöksen taustalla on halu pudottaa rakennusalan palkkatasoa ja sallia entistä edullisempien rakentajien tuonti. Tähän viittaa sekin, että Ely -keskuksen määrittelemät palkkarajat tuonnille ovat selkeästi hyvin alhaiset.

Uudenmaan Ely -keskus perustelee rakennusalan ottamista “pula-alaksi” sillä, että “Uudenmaan rakennusalalla työvoimapula on jatkunut vuoden tietyissä ammattinimikkeissä”. Rakennusalan työttömyyskassassa on ollut viimeksi kuluneen vuoden aikana joka kuukausi yli 6000 työtöntä, talvella jopa yli 12 000 työtöntä.

Ely:n päätöksessä edellytetään, että tuotavat rakentajat ovat “ammattitaitoisia omalla alallaan.” Ammattitaidon voi osoittaa “hankkimallaan koulutuksella tai työkokemuksella.”

Ely edellyttää, että työnantaja maksaa vähintään alanmukaisen työehtosopimuksen mukaista ammattilaisen palkkaa.

– Päätökseen otetut palkkaryhmät ovat kuitenkin selkeästi väärät ja alhaiset. Näkee selvästi, että näin tähdätään entistä halvempien rakentajien joukkotuontiin esimerkiksi Kiinasta, Ukrainasta tai Valko-Venäjältä, Harjuniemi epäilee.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE