Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Työmarkkinat

425 000:n palkankorotukset yhä auki – ”Kunta-alan vetovoimaisuus työnantajana heikentyy entisestään”

Nora Vilva
Kunta-alan järjestöt osoittivat mieltään Helsingissä 6. toukokuuta.

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Juko, Julkisen alan unioni JAU ja Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT jatkoivat maanantaina tunnusteluja kunta-alan työriidan ratkaisemiseksi ilman tulosta.

DEMOKRAATTI

Demokraatti

KT on tunnustellut sopua ilman hoitoalaa edustavaa Sote ry:tä niin sanotulla erillissopimuksella. Pohjana tunnusteluissa on ollut sovittelulautakunnan sovintoesitys, joka annettiin toissa viikolla.

-  Se on pohjana, mutta järjestöt vaativat ratkaisuun lisäehtoja, KT:n toimitusjohtaja Markku Jalonen kertoi STT:lle.

Hän ei kommentoinut, olivatko lisäehdot palkkaan liittyviä. Jalonen arveli olevan mahdollista, että kiistaa ryhtyisi jälleen ratkomaan sovittelulautakunta.

-  Tästä varmaan kuullaan lähiaikoina lisää.

Jukon hallituksen puheenjohtaja Olli Luukkainen kertoo, että tällä hetkellä osapuolten mandaatit eivät tunnu riittävän neuvotteluratkaisun tekemiseen.

– On erittäin valitettavaa, että neuvotteluratkaisun saaminen edelleen lykkääntyy. Kunta-alan vetovoimaisuus työnantajana heikentyy entisestään, kun tämän vuoden palkankorotuksista ei ole tietoakaan, hän toteaa tiedotteessa.

Luukkaisen mukaan tunnusteluja käytiin siltä pohjalta, minkä sovittelulautakunta oli tehnyt.

-  Kun yksi osapuoli jäi ulos, eli Sote ry, totta kai meidän muiden täytyy miettiä, kannattaako meidän sopimusta tehdä, koska se sitoisi meidät työrauhaan, joka toki on tavoite, hän sanoo STT:lle.

Työtaistelutoimet ovat mahdollisia.

Juko olisi halunnut jonkinlaista turvaa ja yhteistä näkemystä työnantajalta siitä, että jos Sote ry onnistuisi neuvottelemaan sovintoehdotusta paremmista palkankorotuksista, ne koskisivat myös muuta kunta-alaa. Luukkaisen mukaan KT olisi ryhmitellyt ammattiryhmittäin, mille tällainen turva voidaan myöntää ja mille ei. Hän ei tarkenna, mikä ehdotettu ryhmittely tarkemmin oli.

-  Meillä oli huoli, että miten me huolehdimme näistä muista tärkeistä kunta-alan ja hyvinvointialueiden ammattiryhmistä ja miten se huoli taklataan. Siitä emme löytäneet yhteistä näkemystä, Luukkainen sanoo.

Juko edustaa muun muassa opettajia ja lääkäreitä.

Luukkainen arvelee, että kunta-alan riidan selvittely siirtyy kesän yli. Työtaistelutoimet ovat mahdollisia.

-  Valmisteluja on tehty jo. Emme jää katselemaan tässä.

Hän kääntää katseensa työministeri Tuula Haataisen (sd.) puoleen.

Jukon toiminnanjohtaja Maria Löfgren pitää huolestuttavana myös sitä, että elokuussa voimaan tulevan perhevapaauudistuksen vaikutukset jäävät kunta-alan sopimusmääräyksissä avoimiksi.

– Tämä on vaarassa johtaa elokuusta alkaen tilanteeseen, jossa kunta-alan perhevapaaoikeudet ovat yhdenvertaisuusvelvoitteen vastaisia.

-  Ikävä kyllä JAU, Juko ja KT eivät ainakaan toistaiseksi löytäneet yhteistä näkemystä kunta-alan erillisratkaisusta. Tilanne on siis täysin auki, toteaa myös Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima Twitterissä.

Juko, JAU, jonka muodostavat Julkisen ja hyvinvointaialan ammattiliitto JHL sekä toimihenkilöliitto Jyty, ja KT jatkoivat keskinäisiä neuvottelutunnusteluja sovittelulautakunnan sovintoehdotuksen pohjalta sen jälkeen, kun Sote ry (hoitajaliitot Super ja Tehy sekä Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL) oli omasta puolestaan hylännyt sovintoehdotuksen 11. toukokuuta.

Kunta-alan virka- ja työehtosopimus koskee noin 425 000 palkansaajaa. Sopimuksen voimassaolo päättyi 28. helmikuuta. Neuvottelut alkoivat 11. tammikuuta.

Uutista päivitetty Jytyllä ja KT:n Jalosella sekä Luukkaisella

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE