Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Kansanedustaja Iltalehdelle vaalirahoituksesta: ”Kohta vain rikkaat ja hyvätuloiset pääsevät eduskuntaan”

– Tulee sellainen olo, että joutuu ostamaan neljäksi vuodeksi työpaikan, kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä (sd.) sanoo.

Iltalehti kertoo tehtyjen vaalirahailmoitusten mukaan yli 30 kansanedustajaksi valitun tai heidän tukiryhmänsä ottaneen lainaa vaalikampanjansa rahoittamiseksi vuoden 2011 eduskuntavaaleissa. Lehden mukaan joillakin on maksettavanaan vielä huomattavia summia.

Demokraatti.fi

Kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä (sd.) kertoo lehdelle, että hänellä vaalilainaa on jäljellä vielä noin kymmenen tuhatta euroa.

– Tulee sellainen olo, että joutuu ostamaan neljäksi vuodeksi työpaikan, Ojala-Niemelä kommentoi.

Ojala-Niemelän mukaan vaalikampanjoiden hinnat ovat menneet järjettömyyksiin.

– Olen todella huolissani tästä kehityksestä, sillä kohta vain rikkaat ja hyvätuloiset pääsevät eduskuntaan. Ei puhettakaan, että yksinhuoltajilla tai matalapalkka-aloilla toimivilla olisi rahaa kampanjoiden rahoittamiseen, hän sanoo.

Ojala-Niemelä ei ehdi maksaa vanhaa lainaa pois kokonaan ennen tulevia vaaleja. Lisäksi hän joutuu ottamaan taas uutta lainaa kampanjaa varten.

Muiden vaaliveloissa kärsivien joukossa ovat lehden mukaan Arto Pirttilahti (kesk), Timo V. Korhonen (kesk.) ja Mikko Alatalo (kesk.).

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE