Maaseudun Tulevaisuuden tänään julkistaman kyselyn mukaan suomalaiset toivovat seuraavasta hallituksesta sinipunamultaa eli SDP:n, keskustan ja kokoomuksen muodostamaa hallituspohjaa.

Näin uutisoitu tulos on saatu kysymällä vastaajilta, minkä kolmen puolueen he ainakin tahtovat muodostavan pohjan seuraavalle hallitukselle. Kysely jättää siis oven auki myös laajemmalle hallituspohjalle, mikä saattaa näkyä tuloksissa jollain tapaa.

Joka tapauksessa näin kysyttynä suurimman suosion sai SDP, jonka nimesi peräti 58 % vastaajista. Korkeaa kannatusta nautti myös toinen oppositiopuolue keskusta 47 prosentilla.

Hallituspuolueista kokoomus (34 %) oli puolestaan selvästi perussuomalaisia (19 %), RKP:tä (17 %) ja kristillisdemokraatteja (12 %) suositumpi myös seuraavaan hallitukseen.

JOS tekee yhdenlaisen galluprikoksen ja vertailee eri kysymyksiä sisältäneitä eri gallupeja keskenään, voi laskea, että SDP:tä ja keskustaa toivovat hallitukseen hyvin runsaasti myös sellaiset henkilöt, jotka eivät lukeudu puolueen varsinaisiin kannattajiin.

Ylen tuoreimmassa puoluemittauksessa SDP:tä kannatti 25,3 % ja keskustaa 15,6 % vastaajista, mutta MT:n kyselyssä enemmän kuin joka toinen haluaa SDP:n hallitukseen ja keskustankin lähes joka toinen.

Nykyisen pääministeripuolueen kokoomuksen 20 % puoluekannatus ei taas riittänyt kuin noin kolmanneksen ääniin hallituskyselyssä.

Onnettomin tilanne on perussuomalaisilla, jonka eduskuntavaaleissa saama 20 prosentin kannatus oli romahtanut Ylen puoluekyselyssä hädin tuskin 11 prosenttiin.

MT:n hallitusmittauksessa puolue ei saanut aivan edes viidennestä äänistä, vaikka vastaaja sai nimetä toivehallitukseensa peräti kolme puoluetta.

MITEN kyselyitä tulisi sitten tulkita nimenomaan tulevan hallituksen koostumuksen näkökulmasta?

Liioiteltua ei ole sanoa, että kansa työntää ainakin SDP:tä ja keskustaa yhteiseen hallitukseen. Sitä toivoo karkeasti joka toinen.

Nykyhallituspohja ei sen sijaan nauti juuri lainkaan luottamusta eikä olisi enää edes mahdollinen ainakaan enemmistöhallituksena perussuomalaisten luhistumisen vuoksi.

Perussuomalaisten vaihtuminen keskustaan ei sekään kannatusmielessä todennäköisesti riittäisi, ja ratkaisu sivuuttaisi tyystin kyselysuosikin ja mahdollisen vaalivoittajan. Näin olisi myös kokoomuksen, keskustan ja perussuomalaisten kombinaation laita.

Suomen perinteisestä kolmesta suuresta puolueesta SDP:stä, kokoomuksesta ja keskustasta yksi on jäänyt yleensä oppositioon vaalien jälkeen.

Perussuomalaisten noustua ykköskategorian toimijaksi se on ollut nyt kahdessa hallituksessa viimeisen kymmenen vuoden aikana, mutta tällä kertaa niin, että perinteisestä kolmesta suuresta kaksi on oppositiossa.

Ennen Orpon hallitusta molemmat SDP ja keskusta tai sen edeltäjät ovat olleet yhtä aikaa poliittisen hallituksen ulkopuolella 1920-luvulla.

Näkymä on nyt ainakin hallituskauden puolessavälissä se, että vähintäänkin jompikumpi SDP:stä tai keskustasta palaa hallitukseen ellei kumpikin. Jos se on vain SDP, ainakin perussuomalaiset on käytännössä ulkona.

SDP:N sisältä löytyy vakiintunutta kannatusta niin punamultaan kuin sinipunaankin. Keskustelu aihepiiristä on lisääntynyt viime viikkoina selvästi, osin tuplavaalien, kannatusmuutosten ja hallituksen puolivälikrouvin seurauksena – ja tällaisten mittausten.

Marinin hallituksen kaltainen kansanrintamakoalitio ei näytä enää mahdolliselta keskustan julkisen vastustuksen vuoksi, joten SDP:n sisälläkin tunnetaan ainakin joissakin piireissä houkutusta myös SDP:n, kokoomuksen ja keskustan muodostamaan ”superliittoon”. Toisaalta jopa puhdasta punavihreää vaihtoehtoakin on jo julkisuudessa väläytelty.

Perinteisen kolmen suuren liittoa ei ole Suomessa nähty sitten 1950-luvun. Tyypillisesti SDP:n kenttäväen keskuudessa vähintäänkin epäillään kumppanuutta kahden (suuren) porvaripuolueen kanssa, jollaiseksi keskustakin viime kädessä katsotaan.

MT:n kyselyssä SDP:n, vasemmistoliiton ja vihreiden kannattajien suosikki olisi edellisen hallituksen kansanrintamapohja.

Historiallisesti utooppinen punavihreä hallitus taas edellyttäisi SDP:ltä vielä uutta roimaa kannatuksen tasoloikkaa. Oma lukunsa on ajoittain päätään nostava vasemmistopuolueiden keskinäinen sapelinkalistelu, jota oikealla katsottaneen vain hyvällä.

Tässä vaiheessa mielekkäintä lienee kaikissa spekulaatioissa muistaa, että eduskuntavaaleihin on kaksi vuotta. Vaaleissa kansa ei myöskään äänestä hallituksesta.