Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Politiikka

Uutta tietoa eduskunnan koronatilanteesta – jopa 35 tulee testatuksi

Istock

Eduskunnassa ei ole tullut tietoon uusia koronavirustartuntoja kansanedustaja Tom Packalénin (ps.) tartunnan jälkeen.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Aiemmin on kerrottu, että noin 20 eduskunnan työntekijää on altistunut tai mahdollisesti altistunut koronavirukselle ja että vain murto-osa jäljitetyistä katsotaan varsinaisesti altistuneiksi.

Eduskunnan vastaava työterveyslääkäri Anita Pienimäki kertoi kuitenkin tänään noin kello 14 Demokraatille, että testaukseen on heidän kauttaan mennyt noin 20–30 ihmistä.

– Testejä tulee koko ajan lisää. Kaikki ovat tähän mennessä olleet negatiivisia. Meidän kautta testejä on mennyt noin 20-30 ja sitten kuitenkin testitarvetta tulee samasta lähteestä johtuen koko ajan lisää.

Pienimäen tämän hetken tuntuma on, että jopa 35 tulee eduskunnassa testatuksi. Hän hoitaa asiaa kollegansa kanssa.

– Suurin osa (testattavista) on kansanedustajia. Ihan muutamia virkamiehiä.

Osa on mennyt testiin julkisen terveydenhuollon, ei siis eduskunnan työterveydenhuollon, kautta.

Altistuksia selvitellään viime viikon tiistain, keskiviikon ja torstain osalta.

Tom Packalén on sanonut Ilta-Sanomille, ettei hänellä ole ollut mitenkään ihmeellisiä oireita. Hän ei ole kärsinyt kuumeesta eikä hajuaistin menetyksestä.

– Tämä on kuin lievä flunssa. Nenä on vähän vuotanut perjantai-illasta, mutta nyt sekin tuntuu olevan poissa.

Perjantaista lähtien Packalén on ollut eristyksessä.

Uutisessa luki aiemmin virheellisesti: Hän hoitaa asiaa kollegansa kautta. Oikea muotoilu on: Hän hoitaa asiaa kollegansa kanssa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE