Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

13.4.2025 08:30 ・ Päivitetty: 13.4.2025 08:30

Äänestää saa iltakahdeksaan saakka – ensimmäisiä tuloksia odotetaan heti vaalihuoneistojen sulkeuduttua

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Tänään äänestetään alue- ja kuntavaaleissa. Vaalihuoneistot ovat avautuneet yhdeksältä, ja ne sulkeutuvat iltakahdeksalta. Mikäli äänestyspaikalla on sulkeutumisen aikaan jonoa, kaikki paikalla olevat pääsevät äänestämään.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Tällä kertaa käydään kahdet vaalit yhtä aikaa kaikkialla muualla paitsi Helsingissä ja Ahvenanmaalla.

Auevaaleissa valitaan valtuutetut aluevaltuustoihin, jotka vastaavat hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimen järjestämisestä.

Kuntavaaleissa valitaan valtuutetut kuntien valtuustoihin. Valtuustot päättävät kunnan toiminnasta ja taloudesta.

Helsingissä kaupunki vastaa itse sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimen järjestämisestä, joten aluevaaleja ei tästä syystä järjestetä lainkaan. Aluevaaleja ei toimiteta myöskään Ahvenanmaan maakunnassa. Kuntavaalit pidetään Ahvenanmaalla seuraavan kerran syksyllä 2027.

Muualla Suomessa äänestäjä saa halutessaan kaksi äänestyslippua, valkoisen kuntavaalia varten ja violetin aluevaalia varten. Äänestää voi myös vain toisessa vaalissa.

Ensimmäisiä tuloksia odotetaan heti äänestyksen päättymisen jälkeen.

Äänestäjän on todistettava henkilöllisyytensä. Tänään saa äänestää vain siinä paikassa, joka on mainittu äänioikeusilmoituksessa.

Tieto äänestyspaikasta löytyy postitse saapuneesta ilmoituksesta tai sähköisenä Suomi.fi-verkkopalvelusta.

Äänestyspaikka määräytyy äänestäjän vakinaisen asuinpaikan perusteella.

Aluevaaleissa ennakkoon äänesti 27,2 prosenttia äänioikeutetuista ja kuntavaaleissa 28,4 prosenttia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU